Tänäkin vuonna olemme pitäneet kulttuurikatselmuksen 17.-19.11. yhteistyössä Suomen Työväen Urheiluliiton, Eläkeläiset ry:n, Eläkkeensaajat ry:n sekä Suomen Näyttämöiden Liiton sekä Suomen Työväen Musiikkiliiton välillä. Tapahtuma oli lajissaan jo seitsemäs. Kysymys on […]
Eläkeläiset ry:lle OKM:n Ikiliikkuja-palkinto
Eläkeläiset ry on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vuoden 2023 Ikiliikkuja-palkinnon. OKM palkitsee vuosittain Liikkuva perhe-, Liikkuva aikuinen- ja Ikiliikkuja-toiminnassa ansioituneita tahoja. Ikiliikkuja-palkinnon valinnassa painotetaan valtakunnallisesti, alueellisesti tai paikallisesti merkittäviä […]
Ikäystävällinen teko -tunnustus 2023 Utajärven kunnalle
Eläkeläiset ry on palkinnut vuoden 2023 ikäystävällisenä tekona Utajärven kunnan Pysytään pystyssä -liikuntaryhmän ja senioreiden muun liikuntatoiminnan esimerkillisen järjestämisen. Syksyn aikana kymmenen kertaa kokoontuneen, maksuttoman ikäihmisten Pysytään pystyssä -ryhmän tavoitteena […]
Olin kapinallinen
Hannu Hurme Helsingissä on Itäväylän vierelle rakennettu melkoisen keskustelun saatteekseen saanutta kevyen liikenteen Itäbaanaa, pääosin kolmikaistaista. Keskustelua on käyty väylän oikeasta sijoittumisesta ja sen myötä tapahtuvista muutoksista luonnossa. Täksi talveksi […]