Tämä tapahtui siihen aikaan kun Kekkonen oli juuri heittänyt pyyhkeen kehään, Koivisto valittu presidentiksi, ja Sinebrykoff oli lanseerannut uuden vähäkalorisen keskiolueen, jota sanottiin lintukaljaksi siitä syystä, että sitä telkkarissa mainostettiin […]
Emäntien treffeille kerätään perinnereseptejä
Laittakaa ohjeita tulemaan! Yhdistysten emäntiä – lukemattomien tapahtumien, juhlien ja kokoontumisten muonituksesta ja kahvituksesta huolehtivia järjestötyön ahkeria puurtajia – muistetaan Vuokatin kesäpäivillä omalla tilaisuudella. Emäntien treffit -tapaamisessa vaihdetaan kuulumisia ja […]
”Kalevin kynästä”: Tutkimus ja tulkinta
Tutkimus ja tulkinta Kansalaisaloite työeläkeindeksin muuttamisesta on tulossa eduskunnan käsittelyyn kevätkaudella. Aloite on virittänyt monenlaista keskustelua ja jopa sukupolvien välistä ”sotaa” on viritelty. Indeksin parantamisen vastustamisen yhtenä perusteluna on väitetty, […]
Eläkeläiset ry hakee toiminnanjohtajaa
Eläkeläiset ry on puolueisiin sitoutumaton Suomen vanhin, vuonna 1959 perustettu valtakunnallinen eläkeläisjärjestö. Se toimii eläkeläisten edunvalvojana, sosiaalisena yhteenliittymänä ja erilaisen kansalaistoiminnan foorumina. Sillä on valtakunnallinen organisaatio (14 alueyhdistystä, 226 paikallisyhdistystä […]