Pekka Isaksson Alkukesän huippuhetkiä kävelypässin elämässä oli tietysti nelipäiväinen kävely Tampereelta Hämeenlinnaan mukavassa pässiseurassa. Sen jälkeen en ole kävellyt yhtä tiiviisti, sillä aikani ovat vieneet monenmoiset muut puuhat. Niistä mieluisimpia […]
Muuttunut mummola
Ada Juvonen Viime kesänä kävin pitkästä aikaa lapsuuteni rakkaassa mummolassa, äitini lapsuudenkodissa. Mummolani sijaitsee Heinävedellä melko lähellä Uuttaa Valamoa ja Lintulan luostaria, saman Juojärvi-nimisen järven rannalla, niemessä jonka nimi on […]
Satu Suomi-neidosta
Rudolf Lindblad Olipa kerran punahilkka, joka asui äitinsä kanssa punaisessa tuvassa suuren metsän länsilaidassa. Isää tytöllä ei ollut, sillä hän oli kaatunut eräässä niistä sodista joissa maassa valtaa pitävien ruotsien […]
Kesällä lauletaan ja juhlitaan
Eläkeläiset ry:n 60-vuotisjuhlavuonna tapahtumia riittää kesälläkin. Luvassa on yhteislaulutapahtumia esimerkiksi Iisalmessa, Kuopiossa, Raahessa ja Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumassa. Kolme pohjoista aluejärjestöä juhlistavat 60-vuotiasta Eläkeläiset ry:tä Oulussa elokuun alussa. Satakunnan Aluejärjestö viettää Elojuhlaa […]