Kävelypässien blogi: Kävelypässistö päätti TUL-Askelviikkonsa

Kuva: Maratoonari-Anu otti kesken pitkän juoksulenkkinsä leppoisan lempeän komennon k-pässistöstä, komentaen vekkulit ikäukkelit yhteisvalokuvaan, josta jäi pois vain kuvan ottanut Esko.

Jorma Pikkarainen: PALJON HIKEÄ JA ASKELEITA, MUTTA EI VERTA EIKÄ KYYNELEITÄ
Koitti TUL:n Askelviikkojen viimeinen päivä, sunnuntai 21.9.2025. Me Kävelypässit olimme jo hyvissä ajoin päättäneet, että meillä on edessä olevien kahden viikon aikana kolme yhteiskävelyä. Kaksi ensimmäistä olivat ensimmäisellä viikolla ja kolmas oli sitten loppuhuipennus, millaiseksi se sitten osoittautuikin. Pitkäksi, kuten pitikin, hikiseksi, luonnollisesti, lämpimän sosiaaliseksi, mitenkäs muuten, välillä puheliaaksi ja välillä hiljaiseksi etenemiseksi, kuten aina.

Tällä kertaa matkassa oli kuusi kahdella jalalla kävelevää pässiä. Olimme sopineet tapaavamme kello 10 Oodi-kirjaston edessä. Oodin edustalla olevalle Kansalaistorille saavuimme kukin omia teitämme. Oman taipaleeni kohti Oodia aloitin aamulla klo 8. Olin nimittäin ajatellut kävellä kotoa Viikinmäestä tapaamispaikallemme. Arvioin, että jos lähden hyvissä ajoin ehdin mainiosti perille. Kuten kävikin.

Alkuhöpinöittemme ja ensimmäisten kuvien oton jälkeen lähdimme matkaan. Ensimmäinen kohteemme oli Punaisten muistomerkki, josta suuntasimme Antti-pässin ehdotuksesta Eläintarhan urheilukentälle. Antti ehdotti, että kävisimme puhdistamassa kentällä olevan Hannes Kolehmaisen muistoplakaatin. Puhdistuksen teki Risto eli Ripa-pässi ja Antti kuvasi.

Viimeistään tässä vaiheessa huomasin pakanneeni turhia tavaroita reppuuni. Repussa oli sadetakki, sateenvarjo (miksi ihmeessä?) ja toiset sukat. Mielessäni voihkaisin prkl, olisi pitänyt tsekata sääennuste ennen kotoa lähtöä. Jonkinlaisena selityksenä ehkä se, että varhain aamulla satoi ja lähtiessäkin oli yhä hyvin harmaata. Esko-pässi oli kuunnellut säätiedot ja oli pukeutunut sortseihin ja Ripalla puolestaan oli pitkien housujen ja sortsien välimuodot jaloissaan. No, en voinut omalta osaltani todeta kuin, että näillä mennään.

Jatkoimme kohti Keskuspuistoa ja Maunulan ulkoilumajaa. Keskuspuistossa kävely oli välillä yhtä hulinaa, vastaan tuli vauhdilla toistakymmentä pyöräilijää, onneksi kukaan ei jäänyt alle ja välillä meidät ohitti lähes kolmekymmentä nuorta lenkkeilijää. Selvisimme heistäkin. Toisaalta oli pitkiä aikoja hyvinkin rauhallista, kunhan huomasimme antaa tietä (Antti piti meille kuria) satunnaisille pyöräilijöille tai juoksijoille. Vastaamme tuli myös ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita keltaisista liiveistämme ja tulivat kyselemään mitä tarkoittaa ”Liikettä omin koivin – liikettä yhteisvoimin” ja keitä tai mitä ovat Kävelypässit. Siinä sitten selitimme. Eräs maratonjuoksua harrastava jäi pitkäksi aikaa keskustelemaan ja ottamaan yhteiskuvia. Saatoimme jälleen todistaa, että kävely on myös sosiaalista kanssa käymistä synnyttävää hommaa.

Maunulan ulkoilumajassa täydensimme energiavarastojamme. Seuraava etappimme oli Paloheinä, jonne oli matkaa vajaat viisi kilometriä. Ohitimme Pirkkolan liikunta-alueen, jossa on komea jäähalli ja uuden oloinen urheilukenttä. Vaikka sää oli lähes kuten heinäkuussa, ei ollut vaikea todeta, että oli syksy, sillä puiden lehtiä tippui puista jokaisella tuulen puuskalla. Tuuli oli kuitenkin lempeä.

Paloheinän kuppilassa nautitun kahvin ja itse kunkin valitseman pullan tms. porukkamme alkoi hajaantua. Ripa lähti ensin omille teilleen ja pian sen jälkeen Antti omaan suuntaansa. Me loput pässit Esko, Hannu P., Kalle ja minä kävelimme vielä pitkään yhdessä kunnes Esko erkani ja me kolme jatkoimme Oulunkylän asemalle, josta Hannu ja Kalle lähtivät kohti keskustaa ja minä Viikinmäkeen.
Itselleni tuli lähes kahdeksan tunnin kävelyreissu ja reippaasti askeleita ja kilometrejä.

Antti Honkonen: IHANAINEN TAISTO JA TOISTO
Tässä – kateellisten harmiksi – hien ja tuskan lisäksi sangen positiivisiakin kokemuksia ja kohtaamisia viimeiseltä kisailupäivältä.

Parasta oli ihanainen syyskuun intiaanikesäpäivä, No, se toki oli myös monituntiseen taaperrukseen osallistuneita k-pässiparkoja hirveästi hiostava. Meillä olisi ollut sateen sattuessa vedentorjuntalaitteistoa monelle muullekin.

Tässä pitäisi lukea ”HUOM: tämä teksti on KIELLETTY +65-vuotiailta ikäukkeleilta”. Miksikö? Siksi, että kateus saattaa ryöpsähtää melko viattomia k-pässejä kohtaan

Tiivistettyinä esimerkkeinä kolme peräkkäistä kohtaamista Paloheinän mystisen metsikön mutkapoluilla: A) Vastaantullut nainen 1: ”Wau, tykkään rinnoissanne näkyvistä ”liikettä omin koivin” -tunnuksestanne!”, B) Vastaantullut nainen 2: Wou, hienoa tuo selässänne oleva ”liikettä yhteisvoimin”-tunnus, ihan kuin joukkonne innostushuuto!” ja C) Vastaantullut nainen 3: ”Saanko yhteiskuvan kanssanne?”, saaden sen, kuten samalla mekin.

Emme voi enempää paljastaa riemukkaan päivämme iloja sillä itsellenikin sattunut kohtalo yrittää kävellä 50-kilometrinen koti-Jokelaan ei ihan toteutunut: omat koipeni olivat h-vetin kipeät koppurat ja ilmeisesti vain minä koin illan lopuksi rankkasateen, joka ei joistain syystä tuntunut yhtä ihanaiselta, kuin Paloheinän erämaassa piristeeksi saadut kohtaamiset… Hieman (muka heikottavana hetkenä) hoksasin Pietarinradan vartta kävellessäni vierusasemalle pysähtyneen R-junan, johon jotenkin robottimaisesti ryntäsin…

Ja hetken kuluttua olinkin Jokelan asemalla toteamassa, ettei HKI-Jokela-kävely vieläkään toteutunut, mutta tulihan matkamittariin sentään yli viisikymmentätuhatta askelta ja mukavia kohtaamisia!

Jos/kun toivumme, viestimme lähiviikkoina TUL-Askelviikoista lisää.

Risto Ahonen:
Vaikka oma panokseni askelviikkojen kokonaissummaan ei yllä lähellekään huippusuorituksia, niin sunnuntain yhteinen loppuhuipennus eli yhteiskävely Oodilta Keskuspuiston läpi Paloheinän ulkoilualueelle oli hieno kokemus. Yhteisissä toiminnoissa on aina oma viehätyksensä.

Vaikka olen syntyperäinen helsinkiläinen, niin en ole koskaan Keskuspuistossa käynyt m – ainakaan näin perusteellisesti. Matkaahan tuli noin 13 kilometriä ja nousumetrejä yhteensä 109. Siis yhteenlaskettuna metrit suoraan ylöspäin. Ihmekös, että jalat ovat hieman kankeina. Paloheinän ulkoilupuiston alue on sinänsä tuttu. Asuin liki 20 vuotta Torpparinmäessä ja silloin 1950-luvulla tuli noissa maisemissa muutamakin kilometri talvisin hiihdeltyä. Eipä ollut silloin valmiita latuja eikä kahviloita ja liukumäkiä. Nyt on onneksi rakennettu loistava urheilu- ja virkistysalue entisille pelloille. Ei muuta kuin pässeillään edelleen.

Esko Grekelä:
Kiitos hienosta askelviikon päätöksestä. Hieno päivä!

Blogikirjoitusta päivitetty 25.9.: Lisätty Antin, Riston ja Eskon osuudet.