Koronakriisin hoidosta käytyä keskustelua seuratessa on usein tullut mieleen vanhan sarkastinen projektiohje, jonka mukaan pieleen menneen hankkeen viimeiset vaiheet ovat: (5) syyllisten etsintä, (6) syyttömien rankaiseminen ja (7) projektiin osallistumattomien palkitseminen.
Uuteen ja ennen kokemattomaan sopeuduttaessa tulee välttämättä myös huteja. Pääministerin tapa suhtautua niihin on mielestäni oivallinen: kokemuksista otetaan opiksi, seuraavalla kerralla osataan paremmin. Suhtautuminen on rakentava, positiivinen, ja lisää sitä tietopääomaa, jota tarvitaan eteen tulevien ongelmien ratkaisemisessa. Elinikäinen oppiminen koskee yhteiskuntaa ja nykyisen kaltaisessa tilanteessa koko ihmiskuntaa.
Toisenlainenkin suhtautuminen on varsin yleistä. Se noudattaa alussa siteerattua projektiohjetta. Haetaan syyllisiä, minkä jälkeen vaaditaan rangaistavaksi niitä, jotka eivät virheen tekoon ole osallistuneet, ja lopuksi palkitaan kohun nostattajat.
Luonnollisesti yhteiskunnallisessa elämässä kannetaan aina vastuuta. Poliitikot kantavat poliittista vastuuta viime kädessä valitsijoidensa edessä. Virkamiehillä taas on virkavastuu, jota kannetaan lain ja sitä tulkitsevien tuomioistuinten edessä. Medialla on tässä suhteessa erityisasema, se valvoo itse itseään luomansa itsesäätelyjärjestelmän – jsn:n – avulla.
* * *
Syyllisten etsiminen on vastuun kantajien hakemista. Miten sitten estetään, ettei käy niin, että vaikka syylliset löydettäisiin, niin syyttömät rangaistaan?
Hyvä periaate on mielestäni ns. aiheuttamisperuste. Vastuun kantakoon se tai ne, jotka toiminnallaan ovat vahingon aiheuttaneet. Jos syynä ovat väärät tai puutteelliset toimintaohjeet, vastuu on niiden antajalla, useimmiten lähiesimiehellä.
Suojavälineiden tilaamisessa ilmenneet ongelmat saivat jotkut toimittajat ja poliitikotkin vaatimaan ministerien eroja. Helsingin pormestarikin totesi, että vaatimukset ovat yliampuvia – ja oli mielestäni oikeassa. Ministeri vastaa ministerinä tekemistään poliittisista päätöksistä eduskunnalle ja valitsijoille, ja päätöstensä laillisuudesta viime kädessä valtakunnanoikeudelle. Virkamies vastaa siitä, että päätösten valmistelu perustuu parhaaseen tietoon ja täyttää laillisuuden ehdot. Ministeriöiden alainen hallinto suorittaa heille uskotut operatiiviset tehtävät ja vastaa niistä.
Ministerin asettaminen vastuuseen hallinnon työnjaon mukaan hänelle kuulumattomista tehtävistä kumoaisi aiheuttamisperiaatteen. Samalla se antaisi epälojaalille virkamiehelle mahdollisuuden melkoisiin operaatioihin: tahallisella omalla virheellä voisi aiheuttaa ministerin lähdön.
* * *
Ministeriön hallintoa sekä ministerinä että virkamiehenä kokeneena voin sanoa, että virkamiesmoraali suomalaisissa ministeriöissä on yleensä korkea ja oman ministeriön ministerin toivotaan onnistuvan poliittisista mieltymyksistä riippumatta. Epälojaalisuutta näin vain sen verran, että tiesin sellaistakin olevan olemassa.
Tärkeintä olisi pitää vastuusuhteet selkeinä ja aiheuttamisperiaate kirkkaana.
Ja helpoin lienee projektin viimeinen vaihe – osallistumattomien palkitseminen. Se on varmaan yhtä harmitonta kuin yleistäkin.
KALEVI KIVISTÖ
Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja.
Kolumni on julkaistu Eläkeläinen-lehden numerossa 3/2020
Lue näköislehteä täältä