Parin viime vuoden sote-keskustelua seuratessa on etsimättä tullut mieleen Urho Kekkosen määritelmä politiikasta: taistelua sanoista ja niiden merkityksistä. Poliittisessa taistelussa ratkaistaan, kenen kuvaus tulee hallitsevaksi, kenen sanat ohjaavat poliittisia tekoja.
Kamppailussa sote-uudistuksen suunnasta hallitus hämää suurta yleisöä sanojen valinnalla. Vapauden nimissä ajetaan tosiasiassa yhtiöittämispakkoa ja kerran tehtyyn valintaan on pakko sitoutua vähintään vuodeksi.
• • •
Asiakkaan vapaus valita palvelun tuottaja ei ole tähänkään asti edellyttänyt julkisten toimintojen yhtiöittämistä.
Keskustelua seuratessa mieleeni on tullut muistikuva 56 vuoden takaa. Olin sairastanut silloin pitkää hoitoa vaatineen keuhkotuberkuloosin, ja kun olin kirjoittautumassa sairaalasta pois, totesi nuori lääkäri, että ongelmien uusiutuessa voisin hakeutua hänen vastaanotolleen missä päin Suomea hän silloin sattuisikin olemaan. Hän jatkoi toteamalla, että ”toistaiseksi Teillä on vielä vapaus valita lääkäri”.
Jo ainakin puoli vuosisataa sitten valinnanvapaus oli siis elävää käytäntöä. Sittemmin sitä on yhteiskuntakin ruvennut tukemaan maksamalla Kela-korvausta yksityisten palvelujen käyttäjille ja luomalla lainsäädännöllä työnantajille velvoitteen järjestää työterveyshuolto työelämässä mukana oleville. Myös kunnallisen terveyskeskuksen voi valita kunnan sisällä ja myös kuntarajoista riippumatta.
Sote-lakiesityksen mukaan maakunta joutuisi kilpailuttamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat. Asukkaiden olisi kirjauduttava valitsemansa palveluyksikön käyttäjäksi aina vuodeksi kerrallaan. Jos siinä tilanteessa haluaisi valita jonkun muun palveltuottajan, ei siihen saisi enää nykyiseen tapaan myöskään Kelan tukea. Mitäs sitä silloin valittaisiin? Ja mistä valittaisiin alueilla, joilla palvelun tuottajia ei tarjouskilpailuun ilmaannu yhtä enempää? Itse asiassa valinnanvapaus siis kaventuisi.
• • •
Hallituksen esityksessä todetaan, että maakunnilla enempää kuin kunnillakaan ei olisi oikeutta itse tuottaa sosiaali- ja terveydenhoidon ns. suoran valinnan palveluja. Halutessaan jatkaa esimerkiksi terveyskeskusten toimintaa maakuntien olisi pakko yhtiöittää sote-keskustensa toiminta.
Yhtiössä päätöksentekoa johtaa yhtiön hallitus, jota puolestaan sitoo osakeyhtiölaki. Omistajaohjaus on osoittautunut niin kunnissa kuin valtiollakin heikoksi. Maakunnan vaaleilla valittujen toimielinten mahdollisuus ohjata yhtiön toimintaa olisivat paljon heikommat kuin ohjattaessa maakunnan omaa toimintaa.
Hallitus perusteli yhtiöittämispakkoa EU:n määräyksillä.
Sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat niihin asioihin, jotka kuuluvat EU:ssa jäsenvaltioiden omaan toimivaltaan (ns. subsidiariteetin piiriin). Mikäli laki säädettäisiin hallituksen esityksen mukaan ja kaikki sote-palvelut pantaisiin kilpailemaan markkinoilla, luokittelisi EU suomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelut taloudelliseksi toiminnaksi. Se taas kuuluu EU:n yhteisön päätösvaltaan. Suomi menettäisi itsenäisen kansallisen toimivaltansa sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa päätöksenteossa.
Niinpä eduskunnan perustuslakivaliokunta antoikin EU:n vaatimuksiin vetoamiselle täystyrmäyksen. Perustuslakivaliokunta nimittäin totesi yksiselitteisesti, että ”sote-palveluiden yhtiöittämisvelvoitetta merkitsevä säännös on poistettava lakiehdotuksesta”. Maakunnan – ja toivottavasti myös kuntien – on valiokunnan kannan mukaan voitava myös itse tuottaa sote-palveluja omana toimintana.
• • •
George Orwell puhui kuuluisassa pelon utopiassaan (Vuonna 1984) uuskielestä, jolla kirjoitettiin iskulauseita, mm. ’sota on rauhaa’ ja ’vapaus on orjuutta’. Tahtooko sote-lakiesityksen keskeinen lakiehdotus väittää, että vapaus on pakkoa?
KALEVI KIVISTÖ
Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja. Kolumni on julkaistu Eläkeläinen-lehden numerossa 5/2017.