Yksi presidentti Kekkosen ’radikaalivaiheen’ tärkeimmistä aloitteista koski perustuslakien uudistamista. Sen rohkaisemana asetettiin perustuslakien uudistamista valmistelemaan valtiosääntökomitea I ja II. Niiden työhön osallistuminen oli yksi poliittisen urani mielenkiintoisimpia tehtäviä. Ehdotusten toteuttaminen pysähtyi erimielisyyksiin vallanjaosta ulkopolitiikassa.
Tärkeä avaus oli kansalaisten perusoikeuksia koskevan pohdinnan laajentaminen ns. vapausoikeuksien lisäksi myös taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien (TSS-oikeudet) suuntaan. Vanhan perustuslain määrittelemistä perusoikeuksista korostui erityisesti omaisuuden suoja, jolla haluttiin turvata yksityiseen omistusoikeuteen perustuva talousjärjestelmä.
Sen sijaan sellaiset oikeudet kuin oikeus ihmisarvoiseen elämään, työpaikkaan, toimeentulon turvaan, asuntoon, terveyden- ja sairaanhoitoon, sivistykseen ja koulutukseen sekä turmeltumattomaan elinympäristöön olivat siihen asti olleet perustuslaissamme tuntemattomia.
Kun asiasta väännettiin kättä, perustelivat vastustajat kantaansa pitämällä TSS-oikeuksia ohjelmalauseina, jotka eivät kuulu lakitekstiin. Me halusimme, että ne kirjoitettaisiin julkista valtaa velvoittaviksi normeiksi.
Tässäkin asiassa päästiin vihdoin etenemään, kun perustuslakia 90-luvulla päästiin toden teolla uudistamaan. Niinpä nykyisen perustuslain mukaan valtiovallan on turvattava kansalaisen perustoimeentulo ja edistettävä jokaisen oikeutta asuntoon. Oikeus maksuttomaan peruskoulutukseen ja yhtäläiset mahdollisuudet saada muuta koulutusta ”varattomuuden sitä estämättä” tuli niin ikään uuteen lakiin. Oikeus työhön, työsuhdeturvaan ja työsuojeluun taataan laissa, ja julkisen vallan on lain mukaan edistettävä työllisyyttä.
Erityisen tärkeä 19. pykälän säädös, jonka mukaan ”julkisen vallan on turvattava … jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.”
Näin nämä TSS-oikeudet, joita vastustajat aikanaan väittivät lakitekstiin sopimattomiksi, ovat olleet kohta parikymmentä vuotta suomalaisille laissa taattuja perusoikeuksia. Lain tekstissä ne ovat kuitenkin vasta paperilla. Läheskään aina ne eivät toteudu kansalaisten arjessa.
***
Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja terveyden edistämisen kannalta ratkaisevaa on kaksi asiaa: että palvelut ovat saatavissa ja saavutettavissa. Viimemainittu toteutuu vain, jos palveluverkko on riittävän tiheä niin että palveluja ei jouduta hakemaan kohtuuttoman kaukaa. Saatavuus taas ei toteudu, jos palvelujen käyttämisen esteeksi on rakennettu sellainen maksumuuri, että palveluja tarvitsevat eivät kykene sitä ylittämään.
Hallitus valmistelee parhaillaan esitystä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista. Niitähän maksaa vuosittain joka toinen kansalainen. Tulisi kuitenkin visusti muistaa, että maksurasitus kohdistuu voittopuolisesti ikääntyvään väestöön, erityisesti 75 vuotta täyttäneisiin, joista kolme neljästä maksaa asiakasmaksuja.
Ikääntyneimpien, pieniä eläkkeitä saavien, usein yksinäisten vanhusten joukossa on eniten niitä, joilta jäävät lääkkeet ostamatta ja jotka maksumuuri jättää palvelujen ulkopuolelle varojen puutteen takia.
Maksuja pyritään kohtuullistamaan maksukatoilla. Katot on määritelty erikseen lääkkeiden (603,15 euroa), palvelujen (683 e) ja matkojen (300 e) osalta. Nythän katot ovat yhteensä 1588,13 euroa vuodessa eivätkä hammaslääkärikulut niihin sisälly lainkaan. Useimmiten samat ihmiset käyttävät näitä kaikkia, siksi vuosittaisen maksukaton pitäisi olla yksi ja yhteinen, sen pitäisi sisältää myös hammaslääkärin palkkiot eikä se saisi ylittää takuueläkkeen/kk määrää.
***
Maksupolitiikka näyttää, kumpi on vahvempi: perustuslaki vai maksumuuri.
KALEVI KIVISTÖ
Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja.
Kolumni on julkaistu Eläkeläinen-lehden numerossa 6/2018.
