Jouduin syksyllä varmaan viimeiseen valtiolliseen luottamustehtävääni. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä soitettiin ja pyydettiin jäseneksi rahapelaamista pohtivaan työryhmään. Tehtävänä oli selvitellä tulisiko rahapelien tuotto jakaa ohi valtion budjettikehyksen suoraan edunsaajille, vai tulisiko tuotot tulouttaa valtion kassaan ja jakaa tuet edunsaajille päättämällä niistä samalla tavalla kuin muistakin valtion menoista.
Rahapelejähän ovat järjestäneet Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ry ja Fintoto Oy, jotka yhdistyivät vuonna 2017 uudeksi Veikkaus Oy:ksi. Yhtiöllä on manner-Suomessa yksinoikeus järjestää rahapelejä. Pelit tuottivat valtiolle ennen korona-aikaa noin miljardi euroa vuodessa. Tuotosta on 53 % jaettu kulttuurille, tieteelle, urheilulle ja nuorisotoiminnalle, 43 % sosiaali- ja terveysalan järjestöille (mm. eläkeläisjärjestöille) ja 4 % ravitoimintaan ja hevoskasvatustyöhön.
Miksi tarvittiin työryhmä? Ainakin kahdesta syystä.
Ensinnäkin monopolin oikeutusperusta oli muuttunut. Kun pelien järjestämisen monopoli annettiin aikanaan vanhoille yhtiöille, pidettiin perusteena sitä, että tuotto käytetään hyviin tarkoituksiin. EU-oikeudessa perusteena taas on, että monopolin avulla voidaan torjua pelihaittoja tehokkaammin kuin antamalla useiden, pääasiassa kansainvälisten peliyhtiöiden tarjota pelejään internetin kautta.
Toisen sysäyksen aiheutti korona, jota torjuakseen esim. kaupat sulkivat suuren osan pelikoneista.
Molemmista syistä tuotot ovat romahtaneet. Niinpä viime vuoden tuotto oli noin 35 % eli 350 miljoonaa euroa pienempi kuin edellisinä vuosina. Hallitus onkin päättänyt täyttää vajauksen yleisistä budjettivaroista, jotteivät edunsaajat joutuisi kohtuuttomasti kärsimään. Kun tuotot pienenevät myös jatkossa, päätti hallitus kehysriihessä jatkaa kompensaatioita, kunnes uudesta järjestelmästä on päätetty.
Työryhmämme mielestä pelituotot olisi selkeintä tulouttaa suoraan valtion kassaan ns. yleiskatteellisina tuloina. Hallitushan joutui jo nyt päättämään edunsaajien kokonaisrahoituksesta päättäessään siitä kompensaatiosta, joka tarvitaan pelituottojen vähenemisen johdosta. Järjestöjen ja muiden edunsaajien tukeen käytetyn tuen kokonaismäärästä päättäisi hallitus kehyksistä päättäessään eikä sen tarvitsisi eritellä, miltä tililtä rahat tulevat. Samalla perustettaisiin parlamentaarinen elin, joka päättäisi tuen tasosta pitkällä tähtäimellä.
Pitääkö puhe pelihaitoista ottaa tosissaan? Pitää!
Huvikseen pienillä rahoilla pelaavia on pelaajista valtaosa. Mutta pelaajista 2,5 % syöttää puolet pelikoneilla pelatuista rahoista. 18 % pelaajista syöttää 80 % koneisiin syötetyistä rahoista. Ja pienituloisimmat käyttävät rahoistaan kahdeksan kertaa suuremman osan pelaamiseen kuin suurituloiset.
Heitä, joille pelaamisesta on tullut riippuvuus, on siis suunnilleen yhtä paljon kuin on kovien huumeiden käyttäjiä tai alkoholista riippuvaisia. Kaikki tällaiset riippuvuudet – addiktiot – ovat vakavia ongelmia, joita pyritään yhteiskunnan toimenpitein ehkäisemään.
Siksi myös peliongelmat pitää ottaa tosissaan.
KALEVI KIVISTÖ
Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja.
Kolumni on julkaistu Eläkeläinen-lehden numerossa 3/2021
Vastaa