21.5.2021
Aktiivinen kansalaistoiminta on valtavan arvokas resurssi koko yhteiskunnalle, muistuttaa Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja Kalevi Kivistö. Byrokraattista rasitetta varsinkin perusjärjestötasolla olisi hänen mielestään lievennettävä mahdollisimman paljon.
Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtajan Kalevi Kivistön haastattelu tehdään Kivistöjen valoisassa, vaaleasävyisessä olohuoneessa. Tarjolla on laadukasta kahvia. Sivupöydällä on pino kirjoja, päällimmäisenä Antti Tuurin tuore kirjoituskokoelma Elämä on ihanaa Pohjanmaalla.
– Iltaisin olen sitä lueskellut, on ollut mukavaa luettavaa. Antin tunnen 70-luvulta asti, hänkin on Pohjanmaalta, on sillä tavalla tuttuja teemoja.
– Enimmäkseen olen viime aikoina lukenut tietokirjallisuutta. Vaimoni Sirkka taas on innokas kaunokirjallisuuden lukija. Näin meillä saa hyviä vinkkejä kotipiirissäkin, Kivistö hymyilee.
Kalevi Kivistön lukulistalla ovat äskettäin olleet Lontoon yliopiston historian professori Orlando Figesin Vallankumouksen Venäjä 1891–1991.
– Se on hirveän mielenkiintoinen.
Toinen tuore lukukokemus on Lauri Hokkasen Kenen joukoissa seisoin – taistolaiset ja valtioterrorin perintö. Kivistön arvio tästä teoksesta julkaistaan toisaalla tässä lehdessä.
Kalevi Kivistö valittiin Eläkeläiset ry:n puheenjohtajaksi vuonna 2009. Kahden kolmevuotisen puheenjohtajakauden jälkeen hän on toiminut kaksi kautta järjestön valtuuston puheenjohtajana.
Nyt kaudet ovat järjestön sääntöjen perusteella tulleet täyteen. Syksyn edustajakokouksessa Kivistö jättää Eläkeläiset ry:n johtotehtävät.
– Täysinpalvellut, emeritus, naurahtaa Kivistö. Hän täytti maaliskuussa 80 vuotta.
– Mutta kun on lapsesta asti ollut järjestötoiminnassa, on vaikea ajatella, ettei millään tavalla olisi enää mukana. Olen Espoon vanhusneuvostossa lupautunut seuraavalle kaksivuotiskaudelle, se pitää tietysti mukana näissä kuvioissa. Alustavasti on ollut vähän puhetta, että voisin jatkossakin olla Eläkeläiset ry:n pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa yhteistyössä.
– Kontakti ikääntymispolitiikkaan pysyy niin kauan kuin polla leikkaa, sanoo Kivistö. Ja naurahtaa jälleen.
On tietysti niin, että kaksitoista vuotta on näkökulmasta riippuen pitkä tai lyhyt aika. Mutta minkälaista aikaa järjestömaailmassa elettiin 12 vuotta sitten, kun Kalevi Kivistö aloitti Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana.
– Toiminnan kannalta se oli hyvin aktiivista aikaa. Kiersin paljon yhdistysten tilaisuuksissa eri puolilla maata. Isot joukot olivat koolla.
Järjestötoiminnan muutos ja uudet haasteet ovat kuitenkin jo pitemmän aikaa olleet nähtävillä.
– Se, mikä koskee kaikkea kansalaistoimintaa, vaikuttaa meidän järjestöömmekin. Ihmisten halu kiinnittyä järjestöihin on selvästi vähentymässä. Olin Punaisessa Ristissä parikymmentä vuotta ja siellä oli ihan sama kehitys nähtävissä. Sama näkyy ammattiyhdistystoiminnassa, sama näkyy kirkossa, Kivistö toteaa
Matti Vanhasen ykköshallituksen aikana (2003–2007) oli käynnissä kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma. Opetusministeriössä työskennellyt Kalevi Kivistö veti ohjelman kansalaistoiminta-osiota.
– Tuolloin pohdimme paljonkin keinoja, joilla voitaisiin madaltaa kynnystä kansalaistoimintaan osallistumisessa. Siinä on kyllä edelleen tekemistä, koska itse asiassa kynnystä on sittemmin nostettu. Järjestöille on tullut tulorekisterin kaltaisia uusia velvoitteita. Meidänkin paikallisyhdistyksissämme, joissa kaikki tehtävät hoidetaan vapaaehtoistoimin, uudet säännöt ja velvoitteet nostavat kynnystä. Uskaltavatko ihmiset ottaa luottamustehtäviä vastaan?
– Nyt mietitään sitä, pitäisikö esimerkiksi yhdistysten perustaminen tehdä helpommaksi. Kaikki pitäisi tehdä, että byrokraattista rasitetta varsinkin perusjärjestötasolla lievennettäisiin mahdollisimman paljon. Aktiivinen kansalaistoiminta on kuitenkin valtavan arvokas resurssi koko yhteiskunnalle.
Kivistö toteaa, että myös järjestöjen kyky yhteistyöhön tulee entistä tärkeämmäksi. Hän viittaa esimerkiksi kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteisen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n edunvalvontatoimintaan.
– Sitten on kahdenkeskistä yhteistyötä, jota meillä on ollut Eläkkeensaajien keskusliitto EKL:n, ja Eläkeliitonkin kanssa. Eläkeläisjärjestöjen pohjoismainen yhteistyö on tärkeää, ja myös erittäin mielenkiintoista. Samanlaisten ongelmien kanssa painitaan niin eläke- ja hoivapolitiikassa kuin järjestöelämässäkin kaikissa Pohjoismaissa. Siinä olen itse saanut arvokkaita vinkkejä, millä tavalla näitä ongelmia pitäisi yrittää ratkaista.
Eläkeläiset ry:n tuoretta puheenjohtajaa haastateltiin Eläkeläinen-lehteen vuonna 2009. Esille nousivat muun muassa eläkeläisköyhyys ja eläkepommi.
Jo pitkään oli pelätty, että niin sanottu eläkepommi tekee Suomen julkisesta taloudesta selvää 2010-luvun taitteessa, kun suuret ikäluokat olivat jäämässä pois työelämästä.
– Keskustelu tästä eläkepommista sammui oikeastaan nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tehtyjen eläkeuudistusten myötä. Niillä on pyritty hoitamaan eläkkeiden pitkän tähtäimen rahoitusongelmaa, ja se on aika hyvin saatu jenkoihin, Kivistö arvioi.
– Tietysti syntyvyyden pieneneminen on nyt tuonut uusia haasteita.
Mutta eläkeläisköyhyys ei ole poistunut esityslistalta. Köyhyys ja pienituloisuus ovat edelleen mittavia ongelmia. Kivistö huomauttaa, että yksinäisyys ja eläkeläisköyhyys kytkeytyvät yhteen. Riskiryhmää ovat varsinkin vanhemmat naiseläkeläiset, jotka elävät miehiä useammin yksin, ja joiden eläkkeet ovat miehiä heikompia.
Kokonaisuuteen vaikuttaa myös suomalainen ja pohjoismaalainen elämisen malli, jossa ei Etelä-Euroopan tavoin eletä kustannuksia jakavissa suurperheissä.
– Jos meillä olisi vastaava asumisen malli kuin esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa, olisivat eläkeläisköyhyyttä osoittavat luvut jonkin verran pienempiä. Se, että Suomessa on eläkeläisköyhyys vanhojen EU-maiden (eli viidentoista vuoteen 1995 mennessä EU:hun liittyneen jäsenmaan) kesken vertaillenkin aika korkea, on osittain seurausta siitä, että meillä yksin eläminen on yleistä.
– Asumisen kulttuuri vaikuttaa hyvin paljon siihen, minkälaiseksi luvut muodostuvat. Pariskuntana pystytään jakamaan esimerkiksi asumisen ja kotitalouden menoja. Niinpä jos tilastoinnin mukaan yksinäisellä ihmisellä köyhyysriski on tuhannen euron paikkeilla, niin pariskunnalla riskiraja ei ole kaksi tuhatta vaan tuhat viisisataa. Parilla kymmenellä prosentilla suomalaisista eläkeläisistä eläkkeet ovat alle tonnin kuukaudessa, reilulla kolmanneksella alle EU:n pienituloisuusrajan, 1 250 euroa kuukaudessa, Kivistö avaa tilastoja.
Kivistön mukaan istuva hallitus pureutui oikeaan ongelmaan, kun se ensi töikseen korotti takuueläkettä ja pienimpiä kansaneläkkeitä.
– Näitä toimia pitäisi vain jatkaa. Monilla on pieni työeläke ja sen täydennyksenä kansaneläke. Kansaneläkkeen suojaosan jälkeen työeläkkeen suurentuessa kansaneläke pienenee. Olisi paikallaan nostaa suojaosaa ja muuttaa tätä pienenemisen kerrointa niin, että työeläke ei niin nopeasti pienentäisi kansaneläkettä.
Kivistö toteaa, että Eläkeläiset ry:n toiminnan painopisteet ovat kohdallaan.
– Edunvalvonnassa olemme lähteneet varsinkin pienimpien eläkkeiden parantamisesta. Yksinäisyyden torjunta taas liittyy yhdistystemme harrastustoimintaan ja yhdessäoloon.
Yksi selkeä painopisteen muutos on reilun vuosikymmenen aikana tapahtunut, Kivistö arvioi. Huoli vanhusten hoidon ja hoivan riittävyydestä ja laadusta on kasvanut.
Kun elinikä pitenee ja yli 90-vuotiaiden määrä kasvaa hyvin nopeasti kasvaa, hoivapuolella on yhä enemmän haasteita. Hoitajamitoituksesta saatiin laki, joka vähitellen nostaa tason paljon puhuttuun 0,7:ään.
– Toivon mukaan se osittain ratkaisee ongelmaa luomalla edellytykset hoivan laadun parantamiselle, Kivistö sanoo.
Suurimmat haasteet alkavat hänen mukaansa kasautua kotihoitoon.
– Hoivaa tarvitsevista enemmistö, noin 60 prosenttia, on kotihoidossa. Mutta henkilökunnasta vain noin 40 prosenttia on kotihoidon piirissä. Kun ajattelee työnkuvaa, johon liittyy muutakin kuin varsinaista hoivatyötä, esimerkiksi liikkumista asunnosta toiseen, henkilökunnan tarve on varmasti vähintään yhtä suuri kuin ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä.
– Sitä paitsi kotihoidossa on yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Melkoinen osa heistä itse asiassa tarvitsisi ympärivuorokautisen hoivan paikan.
– Kehysriihessä hallitus päätti nostaa hoivatyöstä tehtävän kotitalousvähennyksen ylärajaa. Hyvä niin, mutta vielä tärkeämpää olisi suunnata tuki heille, jotka eivät eläkkeen pienuuden vuoksi voi kotitalousvähennystä hyödyntää.
Kotihoitoon liittyy vielä omaishoitajien tilanne. Kivistö laittaa pöytään jälleen tilastoja. Kaksi kolmasosaa omaishoidettavista on iäkkäitä, ja omaishoitajista melkein 60 prosenttia on myöskin yli 65-vuotiaita.
– Eli ikääntyvät pariskunnat hoitavat toisiaan. Se on monesti kohtuuton rasitus.
Omaishoitajia on noin 300 000, heistä 60 000 saa kunnalta omaishoidon tukea.
– Vapaaehtoistyössä annetaan valtava työpanos, Kelan laskelmien mukaan lähes 3 miljardia vuodessa. Yhteiskunta luottaa ikääntymisen edessä hyvin paljon siihen, että tällainen vapaaehtoinen työpanos on käytettävissä.
Kokonaiskuvassa on tietysti paljon muutakin kuin raskaita haasteita. Pitenevä eläkeikä on myönteinen asia ja etuoikeus. Valtaosa eläkeläisistä on hyvin toimintakykyisiä. Se antaa hyvän pohjan harrastuksille tai elämänikäiselle opiskelulle.
– Tässä on melkoinen mahdollisuus myös vapaaehtoistoiminnalle. Kunhan pystytään tarjoamaan sellaista toimintaa joka kiinnostaa nykypäivän vireitä eläkeläisiä.
EETU ry:n Huomisen kynnyksellä -kyselytutkimusten mukaan eläkeläisjärjestöt koetaan tarpeellisiksi. Niiden toivotaan myös olevan nykyistä aktiivisempia.
– Ne ovat tietysti sitä aktiivisempia, mitä enemmän on aktiivisia jäseniä. Mitä useampi on mukana, sen paremmin järjestöjen sanaa myös kuunnellaan. Olisi tärkeää saada muutettua aktiivisuuden toivominen omakohtaiseksi aktiivisudeksi. Että ihmiset pelkän toivomisen sijaan tulisivat mukaan toimintaan. Ikäystävällisen yhteiskunnan kehittäminen on kiinni myös meidän kaikkien omasta aktiivisuudesta.
Kaksi kolmasosaa Huomisen kynnyksellä -tutkimukseen vastanneista kokee, että eläkeläisiä pidetään toisen luokan kansalaisina.
– Se on suuri kulttuurikysymys. Että osattaisiin arvostaa ikää ja iän mukana karttuvaa hiljaista tietoa, ja miksei näkyvämpääkin tietoa, Kivistö sanoo.
– Paljolti on kysymys siitä, että ikääntymisen kuvan muutosta ei ole noteerattu. Eläkeikä asetettiin aikanaan Bismarckin Saksassa 65 vuoteen, niin ylös, että taatusti ei kovin monelle jouduttaisi maksamaan eläkettä. Kuinka paljon tilanne onkaan siitä muuttunut.
Kivistö muistuttaa myös siitä isosta työpanoksesta, jonka eläkeläiset antavat vapaaehtoistyössä ja vaikkapa lastensa ja lastenlastensa arjessa auttamisessa ja tukemisessa.
– Se on tärkeää sosiaalisesti ja tärkeää taloudellisesti. Ikäihmisten arvostuksenhan pitäisi tällaisesta lisääntyä.
Kalevi ja Sirkka Kivistön kesäsuunnitelmat ovat hyvällä mallilla. Kesämökille mennään heinäkuusta eteenpäin. Mökki on Multialla, Keski-Suomessa.
– Ennen mökille muuttoa olemme tavallisesti kiertäneet kesätapahtumia. Mutta nythän niiden tarjonta on hyvin vähäistä. Tietysti lasten ja lastenlasten kanssa pidetään yhteyksiä niin paljon kuin he kiireiseltä elämänrytmiltään ehtivät.
– Multia on marjapitäjä, siellä on sitten hyvä täydentää tulevan talven varastoja.
Tunteet ja juuret Pohjanmaalla
Olen joskus Savon Aluejärjestössä puhumassa ollessani sanonut, että olen sellainen sudeettisavolainen, Kalevi Kivistö naurahtaa.
– Olen syntynyt Kurikassa ja siellä aloitin kansakoulun. Parin kuukauden päästä muutimme Pieksämäelle. Siellä oltiin kuusi vuotta Savon sydämessä. Kun olin menossa oppikoulun kolmannelle, muutimme takaisin Pohjanmaalle.
– Kyllä tunteet ja juuret ovat Pohjanmaalla. Mutta pohjalaisistahan usein kuultaa murre läpi, ja luulen, että minulla se peseytyi pois savolaiskaudella. Siinä piti opetella uusi murre hyvin nopeasti, Kivistö naurahtaa, ja sen jälkeen oli sitten helppo omaksua tällainen yleiskieli. Nyt olen vähän enemmänkin ollut yhteyksissä Pohjanmaalle, siellä on tietysti sukua, ja olen parikymmentä vuotta ollut luottamustehtävissä (kurikkalaisessa) Samuli Paulaharjun Säätiössä.
– Se tuntuu kotiseudulta, vaikka itseasiassa Jyväskylässä olen asunut aikuisiästäni kaikkein pisimmän jakson: 60-luvulta 80-luvulle ja sitten maaherrakauden, vähän yli 30 vuotta yhteensä. On Suomi tullut niillä leveysasteilla melko lailla tutuksi. Ja nyt on asuttu yli 20 vuotta Espoossa. Mutta kyllä sitä perimmiltään pohjalaiseksi itsensä tuntee.
Vastaa