”Kuntonyrkkeily sopii kaiken ikäisille, koululaisesta eläkeläisiin. Meidän treeneissä jokainen saa tehdä omalla tehollaan. Esittelemme harjoituksia myös Eläkeläiset ry:n kesäpäivillä Vuokatissa keskiviikkona 14.6. klo 11.45 – 13.15 urheiluopiston liikuntahallissa. Mukaan voi […]
Ajankohtaista
Irmeli Mandell: Palvelujen tasapuolisuus turvattava
Tulevien maakuntavaltuustojen on huolehdittava siitä, että palvelujen saatavuus ja laatu toteutuvat tasapuolisesti koko maassa, painottaa Eläkeläiset ry:n varapuheenjohtaja Irmeli Mandell. – Kaikissa kunnissa on oltava ammattitaitoinen ja ikääntyneen väestön tarpeet laajasti […]
Tule Tampereelle marraskuussa!
TUL:n Tampereen piiri isännöi 11.-12.11. neljättä kertaa järjestettävää valtakunnallista veteraanien kaksipäiväistä kulttuurikatselmusta. Tapahtuman toteuttamisessa ovat mukana TUL:n lisäksi Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Suomen Työväen Musiikkiliitto ja Työväen Näyttämöiden Liitto. Tapahtuma […]
Uusia tukihenkilöitä yhdistysten monikulttuuriseen toimintaan
Kolmas ryhmä yhdistysten monikulttuurisen toiminnan tukihenkilöitä valmistui maaliskuun kurssilta Kuntorannasta. Puolentoista vuoden koulutukseen osallistui 15 henkeä kuudesta paikallisyhdistyksistä: Keravalta, Järvenpäästä, Porvoosta, Iisalmesta, Lieksasta ja Oulusta. Monikulttuuristen teemojen äärelle kokoonnuttiin keskustelemaan […]