Alue- ja kuntavaalien tulos on nähtävä myönteisenä ikääntyneille. Tulos avaa mahdollisuuden keskittyä nykyistä enemmän julkisiin palveluihin ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen. Siinä, missä hyvinvointialueet pakotetaan karsimaan palveluita, voivat kunnat osin astua […]
Miinoilla lietsotaan sodan pelkoa
Pekka Isaksson Suomi liittyi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Eduskunta päätti liittymisestä edellisen vuoden marraskuussa. Elettiin Tarja Halosn presidenttikausien loppuvaihetta. Liirttymistä vastaan äänestivät kaikki istunnossa olleet perusuomalaisten kansanedustajat ja […]
EETU huolestunein odotuksin kohti hallituksen puoliväliriihtä – ”Vaadimme, ettei eläkeläisiin enää kohdisteta ainuttakaan säästötoimenpidettä”
Kannanotto 9.4.2025 Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry odottaa huolestuneena kunta- ja hyvinvointialuevaalien jälkeistä valtioneuvoston eli hallituksen kehysriihtä. Tällä hallituskaudella nähdyt leikkaukset romuttavat hyvinvointia ylläpitäviä rakenteita monella suuntaa, liian rankasti ja samanaikaisesti, […]
Tiistai viimeinen ennakkoäänestyspäivä, vaalipäivä sunnuntaina 13.4.
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tiistaina 8.4. Vaalipäivä on sunnuntaina 13.4. Hyvinvointialueilla päätetään yhteisistä sosiaali- ja terveyspalveluistamme sekä vanhuspalveluista, esimerkiksi palveluasumisesta. Kunnissa päätetään ikääntyneiden hyvinvointia ja terveyttä edistävistä palveluista ja […]