Me Kirjeitä mummolasta -blogin kirjoittajat ja lukijat seuraamme ajankohtaisia tapahtumia, sillä pidämme mielemme virkeänä harrastamalla liikuntaa. Monet asiat herättävät keskustelua ja ihmetystä. Eräs sellainen on amerikkalaisten osallistuminen sotaharjoituksiin Suomen maaperällä.
Me vaarit ja mummot olemme oppineet arvostamaan naapurisopua sekä läntisten että itäisten naapureittemme kanssa. Muistatte varmaan, mitä Kekkonen opetti? Tarkistin sananmuodon:
”Ilman ennakkoluuloja on lähdettävä siitä, että liittyminen Venäjän vastaisten voimien rintamaan ei … ole meidän kansallisten etujemme mukaista. …Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäiseksi vihollisen jalkoihin joutuvana liittolaisena. Maa on tällöin äänettömänä yhtiömiehenä mukana liitossa, josta sille koituisi kohtuuttomat, ajan mittaan ylivoimaiset rasitukset. Se joutuisi aina taistelutantereeksi, milloin tahansa siitä riippumattomat suurpoliittiset ristiriidat johtaisivat sotaan.”
Päivittäin saamme murheellisia tietoja maasta, jossa suurvallat mittelevät voimiaan välittämättä vähääkään alueella asuvien elinolosuhteista eli Syyriasta. Tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa ja henkensä ja miljoonat joutuneet pakenemaan hävitystä.
Myös monet amerikkalaisten aikaisemmat ristiriitojen ratkaisuyritykset ovat johtaneet huonoihin lopputuloksiin niin Vietnamissa, Afganistanissa kuin Irakissakin. Silti ministerit uskottelevat meille, että Suomen kohdalla tulokset olisivat hyviä. Sitä ei ole uskominen, vaan Suomen kannattaa ja pitää pysytellä Naton ulkopuolella.
– Leena Niskanen