Päivitetty 5.6. 2024
Liikuntaverstaat jatkuvat syksyllä
Nyt vuoden kestänyttä Liikuntaverstaat-hanketta on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö osana ikääntyneiden terveyden edistämisen Ikiliikkuja-hankekokonaisuutta. Liikuntahankkeen tavoite on tukea yhdistysten liikuntakerhoja, jossa on pitkällä perinteellä järjestetty omaehtoista ja omanäköistä liikuntaa.
Rahoituksen turvin olemme vuoden aikana järjestäneet Eläkeläiset ry:n aluejärjestöissä 13 koulutuksellista verstasta, joihin on osallistunut yhteensä 192 liikunta-aktiivia ja 71 paikallisyhdistystä. Kolmessa verstaassa, Kotkassa, Jyväskylässä ja Satakunnassa oli mukana myös Suomeen muuttaneita iäkkäitä.
Paikallisyhdistyksille tekemässämme Liikuntakyselyssä koulutuksen saamista omalla paikkakunnalla tai lähellä pidettiin tärkeänä, sillä kiireinen arki tai omaishoitajuus estävät monella pidemmälle matkustamisen.
Tähän toiveeseen päästäänkin vastaamaan, sillä Liikuntaverstaat-hanke on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkorahoituksen. Syksyllä alkaa siis uusi verstas-kierros.
Tällä kertaa yhdistykset saavat myös toivoa, millaista koulutusta he omilla alueillaan tarvitsevat. Toivottavasti kuulemme silloin myös päättyneen kiertueen tuloksista, kuinka monissa yhdistyksissä esimerkiksi on helppolentis saatu käyntiin.
Kulunut verstaskiertue osoitti, kuinka ihmisten mieli tarvitsee yhteisöjä ja ystäviä, jotka koronavuosina kaikkosivat. Liikunnallinen tekeminen voi sitä antaa, jos ikääntyvien liikunta mielletään yhteisölliseksi ja vastuuta toiminnan järjestämisestä jaetaan. Iloisin mielin ja hymy huulessa tehty kantaa pitkälle.
EVA RÖNKKÖ
liikuntahankkeen suunnittelija
puh. 040 501 3599
eva.ronkko@elakelaiset.fi
![Jaa Facebookissa Facebook](https://elakelaiset.fi/wp-content/plugins/social-media-feather/synved-social/image/social/regular/64x64/facebook.png)
![Jaa Twitterissä twitter](https://elakelaiset.fi/wp-content/plugins/social-media-feather/synved-social/image/social/regular/64x64/twitter.png)