Ikääntymisen monet kasvot – valokuvia ja kertomuksia -näyttely on alkuvuodesta kiertänyt Helsingin kaupungin seniorikeskuksissa. Huhtikuun loppuun asti näyttely on esillä sekä Riistavuoren palvelukeskuksessa (Isonnevantie 28, 00320 Helsinki) että Kinaporin seniorikeskuksessa (Kinaporinkatu 7-9, 00500 Helsinki).
Kuvataiteilija ja valokuvaaja Satu Juvosen ja monikulttuurista vanhustyötä tekevien järjestöjen yhteistyönä syntynyt näyttely esittelee ikäihmisiä jotka ovat tulleet Suomeen omanlaisin poluin.
Näyttely on ollut esillä jo lukuisissa paikoissa ympäri Suomea. Tammikuussa se nähtiin Kuopiossa ja Keravalla. Käytännön järjestelyistä huolehtivat paikalliset yhdistyksemme Kuopio-Kallavesi Eläkeläiset ja Keravan eläkeläiset.
Eläkeläiset ry kannustaa paikallisyhdistyksiään tilaamaan näyttelyä omalle paikkakunnalleen.
Aikataulusta ja näyttelyn kuljettamisesta voi sopia Eläkeläiset ry:n moninaisuustyön suunnittelija Eva Rönkön kanssa, eva.ronkko@elakelaiset.fi tai puh. 040 501 3599.
Vastaa