Suomen julkisen talouden ongelmia ei voi sysätä ulkomaalaistaustaisten takuueläkeläisten kontolle

EVA RÖNKKÖ
Eläkeläiset ry:n moninaisuustyön suunnittelija.

Työeläkevakuuttajien edunvalvojan Telan väistyvä toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa (10.3.), että Suomeen muuttaneille maksetaan vähimmäiseläkettä liian helposti.

Kritiikin terävin kärki oli haastattelun otsikoinnissa ja alussa kohdistettu siihen, että oikeus takuueläkkeeseen syntyy jo kolmen vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Takuueläke on täysimääräisenä sekä maahanmuuttajille että Suomessa syntyneille noin 990 euroa kuukaudessa.

Ajatus maahanmuuttajien vähimmäiseläkkeen ehtojen kiristämisestä sai tuoreeltaan myönteistä vastakaikua mm. kokoomuksen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselta, lukuisilta perussuomalaisilta poliitikoilta ja Sdp:n kansanedustaja Aki Lindeniltä. Avausta kommentoitiin rohkeana ja vastuullisena.

Siimeksen avaus saattoi olla rohkea, mutta oliko se vastuullinen?

Avaus perustuu laskelmiin, joiden mukaan etenkin takuueläkkeen saajissa ulkomailla syntyneiden osuus on kasvanut. Kelan tilastojen mukaan viime vuonna takuueläkkeitä maksettiin ulkomailla syntyneille yhteensä noin 110 miljoonaa euroa, mikä vastasi yli kolmasosaa kaikista maksetuista takuueläkkeistä.

Toisaalta Kelan tilastot osoittavat toisenlaista suhdetta, jos verrataan eurojen sijaan takuueläkettä saavien henkilöiden määriä.

Takuueläkettä maksettiin kaikkiaan 116 000:lle ihmiselle, joista ulkomaalaistaustaisia oli reilut 19 000. Eläkeiässä olevia oli kuitenkin vähemmän, 14 700 (12,6 %), sillä joukossa oli yli neljä tuhatta 15–65-vuotiasta.

Eroa eurojen ja henkilöiden määrissä selittää se, että ulkomaalaistaustaisilla takuueläkkeen saajilla on suomalaissyntyisiin verrattuna vähemmän kansaneläkettä ja työeläkettä, jolloin takuueläkkeen tarve on suurempi.

Joka tapauksessa runsaat neljätoista ja puoli tuhatta takuueläkettä saavaa iäkästä ulkomaalaistaustaista on pieni joukko. Heidän vastuulleen ei Suomen julkisen talouden kestokyvyn heikkenemistä voi sysätä.

Perustuslaki takaa kaikille Suomessa asuville hengissä pysymisen eli viimesijaisen sosiaaliturvan. Eläke-ehtojen kiristäminen lisäisi toimeentulotukimenoja. Rahaa vain siirrettäisiin taskusta toiseen.

Suvi-Anne Siimeskin totesi HS:n haastattelussa, että ”merkittävää suoraa säästöä ei syntyisi, vaikka takuu- ja kansaneläkkeet poistettaisiin maahanmuuttajilta kokonaan”. Sen sijaan hänen mukaansa ”niiden ehdoilla on merkitystä siihen, kannattaako tänne tulla vanhana vai kannattaako tänne tulla nuorempana töihin ja ansaitsemaan itselleen työeläkettä.”

Mutta keitä Suomeen sitten tällä hetkellä muuttaa? Tilastokeskuksen mukaan oli vuonna 2024 Suomeen muuttaneista 80 % työikäisiä, keski-iältään kolmekymppisiä. Heistä merkittävä osa, 40 %, muutti Aasiasta, enimmäkseen työn ja opiskelun perään. He tulivat tienaamaan omat eläkkeensä itse. Toinen merkittävä osa muutti Euroopasta. Useasta Euroopan maasta kulkee työllä tienattu eläke mukaan Suomeen.
Iäkkäitä muuttajia oli hyvin vähän. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on alle 5 % muuttajista ollut yli 65-vuotiaita. Mihin siis perustuu tarve viestiä eläkeikäisille tai sen kynnyksellä oleville: ”Älä muuta Suomeen”?

Jos on itse joskus muuttanut toiseen maahaan, tietää, kuinka paljon erilaisia asioita vaakakupissa punnitaan ennen muuttopäätöstä. Eläkejärjestelmä on tuskin silloin päällimmäisenä mielessä. Ohjusten alta pakeneminen vaikuttaa muuttokuvioihin vielä enemmän.

Surullista on se, että kierroksia saaneessa takuueläkekeskustelussa asetetaan köyhyydessä eläviä iäkkäitä syntyperän mukaan vastakkain. Takuueläkeläiset elävät roimasti pienituloisuusrajan (1 500 euroa) alapuolella.

Takuueläke, eli uusi vähimmäiseläketaso, tuli voimaan 1.3.2011. Sen tavoitteena oli turvata silloista paremmin kaikista pienimpien eläketulojen varassa elävien toimeentulo. Takuueläke nosti eläketasoa merkittävästi niillä, joiden kansaneläketaso jäi pieneksi lyhyen Suomessa asumisajan vuoksi. Merkittävä osa heistä oli inkeriläisiä, jotka saapuivat Suomeen vuoden 2011 alussa voimaan tulleen paluumuuttojärjestelmän turvin. Takuueläke korvasi tuolloisen maahanmuuttajan erityistuen ja toi siten syntyperästä riippumatta minimitoimeentuloa saavat ikääntyneet saman eläkejärjestelmän pariin.

Asumisajan pidentäminen takuueläkkeen ehtona kääntäisi yhdenvertaisuutta tähdänneen kehityksen takaisiinpäin ja pakottaisi iäkkäitä selviytymään toimeentulotuen varassa. Eniten päätös koskisi hyökkäyssotaa pakenevia iäkkäämpiä ukrainalaisia.

Ulkomaalaistaustaiset ikääntyneet ovat moninkertaisesti yliedustettuina köyhyystilastoissa. Kun Tilastokeskuksen mukaan suomalaissyntyisistä 65-vuotta täyttäneistä pienituloisia on 12,5 prosenttia, ulkomaalaistaustaisten 65 vuotta täyttäneiden vastaava luku 40,5 %. THL MoniSuomi 2022 -tutkimuksen mukaan ulkomaalaistaustaiset henkilöt ilmoittivat joutuneensa tinkimään ruoasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi useammin, kuin koko väestö keskimäärin.
Tulevaisuuskaan ei näytä valoisammalta. Jos vuonna 2022 oli 55-vuotiaiden ulkomailla syntyneiden veronalainen vuositulo 26 646 ja Suomessa syntyneiden 41 793 euroa, ennustaa se ulkomaalaistaustaisille selvästi keskimääräistä pienempiä työeläketuloja. Apuun saatetaan edelleen tarvita Kelan maksamia eläkkeitä.

Ikääntymisen tutkimuksen huippuyksikön tutkijan, professori Sirpa Wreden mukaan syy ulkomaalaistaustaisten eläkeläisten köyhyydelle ovat valtaväestöön verrattuna lyhyet ja katkonaisemmat työurat, työskentely ammattiosaamista alemmissa työtehtävissä sekä yksinkertaisesti syrjintä työelämässä.

Takuueläketilastojen vertailun sijaan oleellisempaa on kysyä, keitä on lukujen takana ja mistä näkökulmasta lukuja tulkitaan? Johtuvatko valtaväestöön verrattuna lyhyemmät työurat ja pienemmät tienatut ansiot haluttomuudesta tehdä töitä? Vai kertovatko ne yhteiskunnassamme vallitsevasta epätasa-arvosta, jossa ulkomailla syntynyt työntekijä on lähtökohtaisesti työmarkkinoilla heikossa asemassa? Jälkimmäisen tulkinnan puolesta puhuvat lukuisat Suomessa tehdyt tutkimukset, jotka ovat kenen tahansa johtajan ja päätöksentekijän saatavissa.

Suvi-Anne Siimeksen haastattelun käynnistämässä kommentoinnissa toistetaan vanhaa kaavaa. Suomeen muuttaneita, hyvin moninaisia ihmisiä esitellään yhtenä yhtenäisenä joukkona. Heitä asetetaan vastakkain muun väestön kanssa ja epäillään hyvinvointivaltion hyväksikäytöstä. Kun aikaisemmin sosiaalietuuksien perään muuttaminen ”paikannettiin” työikäisiin, on nyt kohteeksi otettu iäkkäät.

Stereotyyppinen lähestyminen Suomeen muuttaneisiin näkyy Siimeksen haastattelussakin: ””Tämä mesta ei pysy pystyssä, ellemme kohtuullisella tavalla arvosta sitä, että ihmiset näkevät vaivaa ja tekevät työtä. Jos me haluamme, että kadulla kunnioitetaan kaikenlaisia tänne tulleita ihmisiä, niin ihmisten pitää voida luottaa siihen, että kaikilta vaaditaan efforttia tai ainakin jonkinlaista vastavuoroisuutta.”

Ulkomailta Suomeen muuttaneiden Kelan eläkkeiden ympärillä käytävä keskustelu on kaikkea muuta kuin vastuullista. Valikoivasti tilastoihin nojaten ja yhteiskunnallista vastakkainasettelua hyödyntäen luodaan olkinuken tavoin uhkakuvia, joita poliittisilla tavoitteilla ryhdytään taklaamaan. Pelinappuloiksi on tällä kertaa valittu iäkkäät, jotka tuskin edes ymmärtävät, mihin keskusteluihin heidät on vedetty.