Runoa, Runoa, Runoa

KRISTIINA WALLIN

Painetun Eläkeläinen-lehden numeron 2 Runopysäkillä kirjoitan runon musiikillisista juurista ja lyriikka-sanan etymologiasta. Entäpä sitten sana runo, mistä se on kieleemme tullut ja millaista merkityshistoriaa se kantaa mukanaan?

Kotimaisten kielten keskus kertoo nettisivuillaan, että sana runo on lainattu germaaniselta taholta ja että sillä on yhteys esimerkiksi muinaisnorjan sanaan rún, joka tarkoittaa riimukirjainta, taikamerkkiä, salaisuutta ja oppia, sekä islannin vastaavaan sanaan, jonka merkitys on riimu, taikamerkki ja tieto. Jäljet johtavat myös ruotsin sanaan runa, joka merkitsee riimukirjoitusta ja on aiemmin merkinnyt myös loitsua, salaista tietoa ja viisautta.

Runon etymologia kuljettaa meitä siis salaisuuden, tiedon ja viisauden lähteille. Rakentuu jotakin, mitä arkitietoisuus ei aivan selitä.

Usein, kun ajattelemme runoa, ajattelemme kirjaan painettua tekstiä. Painettu runo ja kirjamuotoinen formaatti on varmasti runon lukijoille tutuin ja monille se rakkain. Kirjaa on ihana kuljettaa mukana, sitä on hyvä lehteillä ja tuntea sormissa paperin pehmeys ja sileys. Minä kuulun niihin, jotka kantavat runokirjoja mukanaan kaikkialle. Jos lähtisin vaikkapa matkalle kirjatta ja runotta, tuntisin olevani eksyksissä.

Silti on hyvä muistaa, että runous voi olla muutakin kuin paperiin painettuja kirjaimia. Viime kerralla kirjoitin tällä palstalla runoesitysten voimasta ja siitä, kuinka asetuin kuuntelemaan Sirkka Turkan tekstejä Kansallisteatterin Lavaklubilla yhdessä muiden kuulijoiden kanssa, kirjoitin tekstin ja musiikin liitosta, yhteisestä kokemuksesta ja jaetusta intensiivisestä hetkestä.

Voi kirjasta karannut tai koskaan kirjaan päätymätön runo silti olla muutakin kuin puhuttua tai lausuttua tekstiä. Mitä kaikkea se voikaan olla! Runovideoita, kineettistä runoutta, äänirunoutta tai vaikka animaatiota.

Runouden erilaisiin olomuotoihin voi tutustua esimerkiksi Nokturno-sivustolla osoitteessa ja saada käsityksen siitä, millaisiin muotoihin runous taipuu.

Täällä Runopysäkin verkossa runot kuljettavat meitä sekä sodan että rauhan, mutta myös vanhenemisen tematiikkaan. Seppo Koskiman runo Rauha iloinen asia valaa uskoa rauhan mahdollisuuteen ja Marja Hoefsin Sielun ja ruumiin dialektiikkaa kertoo siitä ahdistuksesta, jota sota herättää. Anja Säkkinen puolestaan kirjoittaa runossaan Vanhan elämää vanhuuden tematiikasta.

Runot

Rauha iloinen asia

Rauha on rakkautta

Rauha sodat voittaa
rauha ei kuole sodassa
pidentää ikää

Rauha happea sydämelle
turvallisuutta tuleville päiville

Rauha sinua me tarvitsemme
tänään, enemmän kuin koskaan

Eurooppa pian aseleiri
maat asetehtaita.
Asetehtaita,
asevarustelukierrettä
turvallisuutta turvallisuuden nimissä
Asetehtailijoille voittoja

Asevarustelu ohjauspyörän harhaa…
asevoimat tuottavat ongelmajätteitä
myrkkyjä, pilaten ympäristöjä ja niiden
ihmisten terveyttä, joita niiden
pitäisi puolustaa.

Sivistystä ihminen…
puolustaa elämäntapaa,
luontoa ja rauhaa kunnioitetaan, elämäntapana
elämäntapana, jolla on
merkitystä, tarkoitusta,
toivoa, iloa, unelmia, rakkautta
rakastaa kotiamme maapalloa.

Ainutkertaista maapalloa
ainutkertaisena ihmisenä
yhdessä luonto Äidin kanssa.

Rauhaa rakkautta,
rauha palaa, kun sydän ei enää kestä

Rauha sodat voittaa…
rauha on iloinen asia
rauha on rakkautta, rakastaa kotiamme maapalloa.

Seppo Koskima, Tampere

*

Sielun ja ruumiin dialektiikkaa

Raakuuden ja julmuuden esittämät kuvat
tarrautuvat hiulaaksi kuluneeseen, arkahaavaiseen ihooni.
Oikea sota on muokattu räiskyväksi videopeliksi,
nopeutetuksi lyhytuutis-kuvakatsaukseksi.

Murtuva mannerjää muokkaa rähjääntyneitä aivojani.
Tunnen kylmyyden jähmettyneen selkäytimeeni
Päällevyöryvät tapahtumat uhkaavat sysätä syrjyyteen,
haudata kelmeävelliseen mutaliejuun.

Puoliunessa yritän riisua proteesit, juosta tyngillä.
Virrassa sata metriä taittuu yksikätisesti meloen, ympyrää.
Vinoviivaisesti hyppään vesiestealtaaseen.

Pitkänomaisen tuntuinen, terävä trumpetin kiljaisu;
soiva äkkikipu käskyttää leukaperiäni,
makaan varjokuvana pää takakenossa,
niska tuskakouristukseen jäykistyneenä.

Herättyäni olen yksi A4 paperi kolmen metrin pinkassa,
numero tietokoneen salatuissa huoneissa.
Olen itseni printti, klooni ja kopioitu algoritmi.
Olen pimeää sähköä, sirisevää virtaa, harmautta.

Marja Hoefs, Hyvinkää

*

Vanhan elämää

Vanhakin saa kuvitella,
muistella ja mietiskellä.
Ajatella, aavistella,
toivoa ja toivotella.
Elää täyttä elämää
tavalla tai toisella,
voimiensa rajoissa.
Toiveidensa tavalla
miten kuten elossa,
tasokas tai toiveikas
ihan mitä vain.
Oma vanha itsensä.
Vanha elää elämäänsä,
vanhalla on oikeutensa.

Anja Säkkinen, Sotkamo

Palautteet

Seppo Koskima kirjoittaa väsymättä rauhan puolesta. Yhä uudestaan hän herättelee meitä pohtimaan sodan mielettömyyttä, niin myös nyt. Runossaan Koskima ei niinkään maalaa esiin sodan kauheuksia vaan näyttää sodan järjettömyyden muilla tavoin, esimerkiksi puhumalla siitä, kuinka asetehtaat ovat myös ympäristöhaitta. Koskima muistuttaa, että maapallo on yhteinen kotimme ja että se on ainutkertainen. Niin kuin ihminenkin on ainutkertainen – ja molempien ainutkertaisuutta olisi syytä kunnioittaa.

Jäin vielä miettimään säettä ” turvallisuutta turvallisuuden nimissä”. Pitäisiköhän siinä olla ”turvattomuutta turvallisuuden nimissä”, olisiko ajatuskulku silloin vielä osuvampi? Turvattomuus ympärillämme tuntuu kasvavan koko ajan, vaikka kuinka teemme investointeja turvallisuuteen.

”Rauha sinua me tarvitsemme / tänään, enemmän kuin koskaan” kiteyttää hienosti maailmantilanteen, jossa elämme. Koskima kirjoittaa runossaan sen puolesta, että ”rauha sodat voittaa” ja etsii reittiä rauhaan esimerkiksi siitä ajatuksesta, että ”sydän ei enää kestä” sotaa. Koskima muistuttaa, että loppujen lopuksi rauhassa on kyse siitä, että rakastaisimme kotiamme maapalloa.

Rauha on menetetty monin tavoin tässä ajassa, jossa elämme. Paitsi rauha ihmisten välillä myös ihmisten ja muun olevaisen välillä. Siksi ajatus kotimme maapallon rakastamisesta on elintärkeä!

*

Marja Hoefs näyttää kipeästi ja kirkkaasti, kuinka ympärillämme vellovat sodan ja väkivallan kuvat vaikuttavat meihin. ”Raakuuden ja julmuuden esittämät kuvat /tarrautuvat hiulaaksi kuluneeseen, arkahaavaiseen ihooni”, Hoefs kirjoittaa. Sota on videopelejä ja uutiskuvakatsauksia, mutta siltikin niin koettua, että ne voi tuntea fyysisenä tuntemuksena ja kylmyytenä. Hoefs kirjoittaa voimakkaita ja aistivoimaisia säkeitä: ”Murtuva mannerjää muokkaa rähjääntyneitä aivojani. / Tunnen kylmyyden jähmettyneen selkäytimeeni”. Kipu on ohittamatonta. Vahvat kuvat jatkuvat, kun ”päällevyöryvät tapahtumat uhkaavat sysätä syrjyyteen / haudata kelmeävelliseen mutaliejuun”.

”Arkahaavainen” tai ”kelmeävellinen” ovat hienoja ja yllättäviäkin yhdyssanoja, jotka osaltaan rakentavat runoon sen voimaa. Runossa on muitakin kiinnostavia sanoja, joita lukija jää tunnustelemaan, samoin kuin aiemmissa Hoefsin runoissa, joita on julkaistu Runopysäkillä.

Kivun kuvasto jatkuu runon puhujan ruumiin ruhjoutumissa, proteeseissa tai yksikätisyydessä. Runon käänne tulee terävän trumpetin kiljaisun myötä, mutta kipu jatkuu leukaperissä tai niskan tuskakouristuksissa. Runon lopetus on hienosti jännitteinen ja yllättävä, kun runon puhuja sanoo: ” Herättyäni olen yksi A4 paperi kolmen metrin pinkassa, / numero tietokoneen salatuissa huoneissa.” Jos runo näyttääkin ihmisyyden kivun, viimeisissä säkeissä ihmisyys on kokonaan kadonnut: ” Olen itseni printti, klooni ja kopioitu algoritmi. / Olen pimeää sähköä, sirisevää virtaa, harmautta.”

Vaikuttava ja pysäyttävä runo!

*

Anja Säkkinen puolustaa vanhan ihmisen olemassaoloa ja vanhuutta runossaan Vanhan elämää. Hän näyttää, että vanhanakin elämä saa olla täyteläistä ja rikasta. Vanha ihminen saa tuntea ja muistella, olla kokonainen ihminen. ” Vanhakin saa kuvitella, / muistella ja mietiskellä. / Ajatella, aavistella, / toivoa ja toivotella” kirjoittaa Säkkinen ja näyttää samalla, kuinka paljon tapahtuu sisäisesti ja kuinka paljon on mielen liikettä silloinkin, kun mitään suurta ulkoista tapahtumista ei välttämättä ole.
Runo muistuttaa myös siitä, kuinka tärkeää on tehdä ja elää kuitenkin ”voimiensa rajoissa. / Toiveidensa tavalla” eli kuunnella omaa jaksamistaan ja omia halujaan. Olla ” oma vanha itsensä”, kuten Säkkinen sen kiteyttää. Runon tematiikka on tärkeä ja ajankohtainenkin nyt, kun puhutaan paljon vanhusten huonontuneesta asemasta yhteiskunnassa. Runon rytmi soljuu vaivatta eteenpäin ja toteava tyyli säilyy yhtenäisenä ja tukee hyvin tematiikkaa.

*

Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:
kristiina.wallin@tpnet.fi
Runoja julkaistaan painetussa Eläkeläinen-lehdessä ja Runopysäkki-verkkojutuissa