Raskaan sarjan mies

Osmo Hekkala eteni kotipihan kuularingistä maailmanluokan painijaksi ja tärkeisiin tehtäviin.

TUOMAS TALVILA

– Olen tällainen lonkkavaivainen keppiukko, huomauttaa Osmo Hekkala, kun tapaamme työväentalo Koskelankylän Walolla Oulussa. – Korkeushyppy ei nyt onnistu, Hekkala lohkaisee ja asettelee kyynärsauvansa pöydän viereen.

Hekkala oli 1960-luvulla Suomen ja jopa maailman huippuja painissa. Kansainvälisellä tasolla hän ylsi parhaimmillaan MM-kisoissa raskaassa sarjassa neljänneksi ja EM-kisoissa viidenneksi. Hekkala on moninkertainen SM-mitalisti ja Työväen Urheiluliiton mestari.

Lisäksi hän on tehnyt merkittävän uran työelämässä, järjestöissä, paikallispolitiikassa ja urheiluvaikuttajana.

Omasta kunnostaan Hekkala, 80, on aina pitänyt huolen liikkumalla aktiivisesti. Niin edelleen. – Menen tuonne luontokuntosalille ja teen soveltuvia liikkeitä.

Hekkala korostaa säännöllisen liikunnan merkitystä ikäihmisille.

– Terveysliikunnan edistämisessähän on Eläkeläiset ry:lläkin keskeinen tehtävä. Liike on lääke, se on vanha hokema mutta totta.

Omaa eläkeläisyhdistystään Oulun Työväen Eläkeläiset ry:tä Hekkala kehuu.

– Se on hieno yhteisö, jossa on kova toiminnan tohotus päällä. Siinä yhteisössä välitetään jäsenistä. Kysellään kuulumiset, nautitaan yhdessä olemisesta. Monelle ikäihmiselle on niin tärkeää, että on tällaisia paikkoja jossa tavata kavereita. Silloin ei tarvitse ottaa niin monta buranaa.

* * *

Koskelankylän Walolla Hekkala on sananmukaisesti kotikentällään.

– Tällä talolla olen laulanut kisällilauluja, tanhunnut, paininut, ollut alakerrassa paini- ja punttiharjoituksissa. Käynyt vaikeita ja kovia kokouksia, käynyt hyviä kokouksia, mahtavia kulttuuritilaisuuksia.

Kaikki kuitenkin alkoi kymmenen kilometriä pohjoisempana, Piimäperällä.

– Piimäperä oli sahatyöläisten harvaanasuttu merenrantakylä jossa Perämeri tuli syksyllä saunan taakse kun vesi nousi, Osmo Hekkala kuvaa.

Nykyisin Piimäperä on osa Oulun kaupunkia, mutta tuolloin oltiin Haukiputaan kunnassa.

– Perheet olivat isoja siihen aikaan. Meitäkin oli 12 lasta, seitsemän veljestä ja viisi siskosta joista yksi kuoli ennen kuin minä synnyin. Elämä oli köyhää. Suurin osa kyläläisistä oli töissä sahalla. Merestä saatiin kalaa, oli pikkuinen pelto, kaksi kantturaa, sika, vasikkakin joskus ja munivia kanoja.

– Myöhemmin urheilijana valmennusringissä minulle painotettiin, että ravintoon pitäisi alkaa kiinnittää huomiota. Sanoin, että olen köyhyyttäni aina syönyt hyvin. Äiti teki ruuat, viljaa tuli sen verran omasta pellosta että se riitti tammikuuhun. Jouluksi tapettiin sika. Sille sialle ei nimiä annettu vaan se oli sika ja sillä siisti.

– Sillä tavoin toimi ruokatalous. Mutta työlästähän se oli, isä kun tuli töistä niin heti verkoille tai pitkälle siimalle. Äiti teki täyttä päivää lasten ja elikoiden kanssa.

– Mutta siitä on kaiken kaikkiaan jäänyt hyvä muisto. Oli kavereita, työväentalon kentällä pelattiin lentopallossa Hekkalat vastaan Takkuranta. Liikunta oli koko ajan luonnollisesti läsnä.

* * *

Haukiputaan Kellon työväentalolla Osmo esiintyi kisälliryhmässä ja tanhuporukassa

– Kunnes kasvoin muita tanssijoita kahta päätä pidemmäksi. Silloin sanottiin, että parempi sinun olisi mennä tuonne painisalille.

Oikeasti Hekkala kunnostautui ensin yleisurheilussa, oli jo nuorten SM-tason kisoissakin mukana.

– Meillä oli pihalla kuulantyöntörinki, ja pihalta heitettiin myös kiekkoa katajikkoon. Elosuojassa oli itse tehdyt puntit. Siellä hankittiin ikään kuin voimaa.

Sitten nimenomaan painista tuli hänelle se tärkeä juttu. Urheiluseurakin vaihtui.

– Minut sananmukaisesti lehmänkaupattiin Kellon Työväen Urheilijoista Haukiputaan Heittoon. Legendaarinen valmentaja Ukkolan Erkki näki minussa ison raskaansarjan miehen. Erkki kävi sitten meillä ja sanoi isälle, että jos Osku lähtee meille painimaan, niin minä ostan teiltä tuon lehmän. Lehmä oli silloin myynnissä, joten isä sanoi että ”selvä, näin se soppii”. Erkki ajoi minut saman tien Mossella Pateniemen koulun alakertaan ensimmäisiin harjoituksiin, ja sieltä se painiura alkoi.

* * *

Iso raskaansarjan mies Hekkalasta myös tuli. Menestystä painimatolla seurasi, lukuisien TUL:n mestaruuksien ja SM-mitalien lisäksi myös kansainvälisellä tasolla.
Yksi mieleen jäänyt kisakokemus oli osallistuminen vuonna 1966, 21-vuotiaana, MM-kisoihin Yhdysvaltain Toledossa.

– Tietysti hyvä että sieltä tuli kohtuullinen tulos. Mutta se reissu pysyy mielessä muutenkin. Ensinnäkin olin SKDL:n mies. Leimattu maajoukkueessa, ja ensimmäinen haaste oli se että minun passini piti hyväksyttää Yhdysvaltain suurlähetystössä.

USA:ssa elettiin Vietnamin sodan, sodanvastaisten mielenosoitusten ja rotulevottomuuksien aikaa.

– Kisat painittiin yliopistolla mutta harjoituskeskus oli armeijan hallissa. Harjoitushallin viereisellä sotilashautausmaalla näkyi valkoisia ristejä silmänkantamattomiin. Toisesta päästä hallia pojat lähtivät Vietnamiin. Ne lähtijät olivat aika hiljaista porukkaa.

Hekkala koki MM-kisojen pronssiottelussa tappion Tšekkoslovakian Petr Kmentille.

– Petr oli kyllä oikein hyvä kaveri. Kun paljon myöhemmin tapasimme Suomessa, totesin hänelle, että se hänen voittoheittonsa MM-pronssiottelussa oli kyllä kamppi. Petr taputti minua olalle ja tarjosi kaljat, Hekkala myhäilee.

Moni painin parissa syntynyt tuttavuus on jatkunut ystävyytenä.

– Meillä oli Haukiputaan Heitossa yhteen aikaan Suomen paras joukkue. Ja vieläkin pidetään yhteyttä, kerran kesässä on painijoiden kulttuuripläjäys Oulun torilla.

Painia Hekkala seuraa nykyisinkin ”niin paljon kuin sitä tulee”, mikä ei ole kovin paljon. ”Miespainijat ovat Suomesta loppumassa”, hän murehtii.

* * *

– Minulla on rakas ammatti: olen renki, Osmo Hekkala sanoo. – Olin jo kymmenvuotiaana Raappanan talossa kyntämässä, ja sain työstä ihan mukavan korvauksenkin.

– Sitten menin verstaalle töihin. Olin 14-vuotias mutta isokokoinen, joten pääsin sinne. Siellä minusta tuli luokkahitsari. Voin sanoa että sen homman minä silloin osasin, kun opettajana oli mestari Erkki Sikiö.

– Politiikkaankin tulin koltiaisena. Olin pioneereissa, siitä nuorisoliittoon ja siitä sitten SKDL:ään, se oli se perustie. Ensimmäinen luottamustehtävä oli Haukiputaan raittiuslautakunnan jäsenenä.

Järjestötoiminta, politiikka ja vaikuttaminen kiinnostivat. Painiuran jälkeen Hekkala siirtyi tukevammin järjestöpuolelle.

– Panin hakemuksen TUL:n Oulun piirin piirisihteeriksi. Jostain syystä minut oli pantu painista merkille ja valittiin tehtävään äänin 3–2. Osa piti sitä ihmeenä, että miten voitiin valita tuommoinen ukko, kansakoulupohjalta ja suoraan verstaalta. Nimike vaihtui myöhemmin toiminnanjohtajaksi, olin niissä tehtävissä kuusi vuotta.

Sitten Hekkala eteni oululaisen sanomalehti Kansan Tahdon toimitusjohtajaksi.

– Marinaa siitäkin kuului, että miten valittiin sellainen, joka ei ole edes Sirola-opistoa käynyt. Minä ajattelin, että kun on kerran valittu niin tässä olen ja opettelen. Ja jos en osaa, kysyn aina siltä joka osaa. Konttoripäällikkö Elsi Suomela oli siinä iso tuki ja turva.

– Se toimitusjohtajuus oli minulle näköalapaikka jota arvostin ja josta en halunnut poistua esimerkiksi Helsinkiin vastaaviin töihin, Hekkala summaa.

* * *

Elämä sai ankaran käänteen vakavassa auto-onnettomuudessa vuonna 1992. Vastaantulija ajoi suoralla tiellä täyttä vauhtia suoraan Hekkalan Subarun keulaan.

– Silloin pimeni. Ajatus katosi kahdeksi viikoksi, en tunnistanut ketään enkä mitään. Lääkäri sanoi, että et olisi Osku selvinnyt hengissä jos et olisi paininut. Vahvat lihakset pelastivat.

– Kyllä se muutti paljon. Minulta loppui veto. Hieman kuntouduttuani yritin palata töihin, mutta ei siitä mitään tullut. Lähdin siirtymään eläkkeelle.

Kirjoittaminen oli yksi tapa jolla Hekkala ”eläkkeellä ja vähän rampanakin” alkoi käsitellä uutta elämäntilannetta.

– Rupesin vanhalla kirjoituskoneella hakkaamaan tekstiä. Se löysäsi toimimattomuuden tuskaa.

Ensin syntyi runokirja, sitten muistelmallinen romaani Piimäperältä, sitten toinen runokirja. Hekkala on mukana myös painimiesten kirjoittamassa Raskaan sarjan runoja -kokoelmassa.

– Halusimme poikien kanssa ravistella sitä yleistä käsitystä, että painijat ovat pöljää sakkia, joka ajattelee pohkeilla. Mukana olivat mm. kuvanveistäjä ja kirjailija Erkki Alajärvi, Pertti Ukkola, Haaparannan vahvasti suomalainen ruotsalainen Tomppa Johansson ja tohtori ja kirjailija Eero Suvilehto. Osoittautui, että painijat ovatkin runoilevaa kansaa.

Osmo Hekkalan vaikuttamistyö jatkui monta kautta Oulun kaupunginvaltuustossa.
Tänä kesänä hän sai Oulun kaupungin palkinnon elämäntyöstä liikunnan ja urheilun hyväksi.

* * *

Osmo Hekkala asuu Oulun Rajakylässä vaimonsa Helenan kanssa. Hän puhuu lämpimästi puolisostaan, jonka kanssa on ollut naimisissa 58 vuotta.

– Kyllä elämänkumppanin tuki on valtavan tärkeä. Se on tietysti korostunut nyt, kun olen sairastellut lonkkaa ja kokenut ohitusleikkauksen, mutta muutenkin. Se on kallisarvoista huolenpitoa.

– Puhumattakaan omaishoitajista, Hekkala jatkaa. – Tunnen heitä muutamia, ja kuinka monesti se keskustelu heillä itkuun päättyy, kun eivät tahdo jaksaa. Se on pirullinen juttu, kuinka heikosti yhteiskunta näitä ihmisiä muistaa.

– Lääkkeiden hinta on myös yksi asia, mistä ihmisiltä kuulee paljon valitusta. Moni joutuu tarkkaan laskemaan, miten usein sitä makaronivelliä syö, jotta rahat riittävät lääkkeisiin.

– Politiikkaa seuraan nykyisin katsomossa kuten muutakin urheilua ja huutelen, että väärin meni. Ja onhan se väärin, kun katsoo kuinka nykyinen hallitus kiusaa köyhiä, kurittaa ammattiyhdistysliikettä ja antaa rikkaille verohelpotuksia, Hekkala puuskahtaa.

Kuka?

Osmo Hekkala
s. 14.9.1944 Haukiputaalla
Koulutus: kansakoulu
Ammatti: hitsaaja, TUL:n Oulun piirin toiminnanjohtaja v. 1970–1977, Sanomalehti Kansan Tahdon toimitusjohtaja 1977–1992
Asuu Oulun Rajakylässä vaimonsa Helenan kanssa.
Lapset Jussi ja Tanja, neljä lastenlasta.
Poimintoja painimatolta:
Maailmanmestaruuskilpailut v. 1966, 4. sija
Euroopan mestaruuskilpailut v. 1966, 5. sija
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut v. 1966 juniorit 1. sija
SM-mitaleita: hopeaa ja pronssia
Lukuisia TUL:n mestaruuksia
Kirjat:
Piimäperä – ei paljon pirukaan (1999), Piimäperä – Isäni maa (2004), Raskaan sarjan runoja (2004) (yhdessä Erkki Alajärven, Eero Suvilehdon, Pertti Ukkolan, Aleksandr Karelinin ja Tomas Johanssonin kanssa) sekä Kylmää oli aamusaikka (2011).

Tärkeä kuva

Enemmän

Ihmisessä on enemmän rakkautta
– paljon enemmän kuin vihaa
Toiset meistä pitävät rakkautensa
omana hyvänään
Se kyllä huomataan
Ystävät
Osoittakaamme toisillemme rakkautta,
Rakkautta,
jota on paljon enemmän.

Osmo Hekkala
Kokoelmasta Piimäperä, ei paljon pirukaan.

—————————————————————-