Missä menemme?

EVA RÖNKKÖ

Ajankohtaista maahanmuuttokeskustelua on joutunut seuraamaan surullisena. Aihe näyttäytyy pelikenttänä, jolla haetaan kärjistetyllä julkisella puheella pisteitä itselle. Tällainen peli ei ole vaaratonta, vaan vaikuttaa yleiseen ajatteluilmapiiriin, jonka vaikutukset puolestaan valuvat arjen kohtaamisiin.

Polarisaatio kasvaa: Toiset saavat oikeutusta ajattelulle, että ”ei meidän kuuluu muuttaa toimintatapojamme, muuttajat tulkoot itse toimeen” (kunhan kotoutuvat tarpeeksi hyvin, kunhan osaavat itse suunnistaa yhteiskunnassamme ja kunhan järjestelmä ei kuormitu…).

Moninaisuus on kuitenkin maahanmuuttoa paljon laajempi sosiaalinen ilmiö. Mitä enemmän kärjistyvä puhe yleistyy, sitä enemmän suljemme silmämme tuen tarvitsijoilta. Vastakkainasettelu myös ”antaa luvan” kohdella muuttajia huonosti.

* * *

Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarjan äskettäisten tv-puheiden myötä on selvästi nähtävissä, miten eri ikäiset hyvin työllistyneet (ja siis kotoutuneet?) ihmiset ovat reagoineet pahoinvoinnilla ja kirjoittaneet someen ajatuksia elämisestä ja olemisesta Suomessa.

Politiikantutkija Pasi Saukkosen mukaan kotoutumisen yksi ulottuvuus on yhteiskuntaan kuulumisen tunne. Loukkaava puhe ja väärien faktojen jääminen julkiseen keskusteluun murentavat hyvinkin asettuneiden muuttajien kiinnittymistä yhteiskuntaan.

Keskisarjan tapaukseen liittyen toimittajilta voisi odottaa tiukempaa toimittajatyötä, erityisesti suorassa lähetyksessä ja ilmaan heitettyjen väitteiden perusteluja. Kiitos kuitenkin medialle myös faktantarkistuksista.

* * *

Maailmaa ei voi kääntää takaisiin kuviteltuun yhtenäiskulttuuriin, vaikka sitä jotkut kuinka yrittävät. Toisaalta kohut laantuvat ja elämä jatkuu. Merkittävämpänä ongelmana näen sen, että palvelujärjestelmässämme on tekemätöntä työtä ja institutionaalista ohikatsomista. Ikääntyneille tarkoitetuissa palveluissa ei ole sisäistetty suomalaisen vanhusväestön moninaistumista. Tämä pitää yllä tottuneita toimintatapoja ja synnyttää eriarvoisuutta nähdyksi ja ohikatsotuksi tulleiden väestöryhmien välillä.

Monet muuttotaustaiset iäkkäät kantavat syvää huolta arjessa pärjäämisestä ja elämisen epävarmuudesta. Tunnetta lievennetään etsimällä apua rajojen takaa synnyinmaasta. Iäkäs ihminen on muuton jälkeen hukassa. Miten arki ja palvelut toimivat ja keneltä saa tietoa niin, että se olisi ymmärrettävää – ei pelkästään kielellisesti mutta myös sisällöllisesti.

Ikääntyneet muuttajat ovat lähes kokonaan kotouttamistoimien ulkopuolella, sillä kotouttamisen keskiössä ovat työllistyminen ja lapsiperheet. Toisaalta voi kysyä, hautaan astiko ihmisiä kotoutetaan? Milloin ajattelumme muuttuu siihen suuntaan, että väestö on moninaista ja yhteiskunnan olisi osattava elää, ajatella ja toimia siitä todellisuudesta käsin.

Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n moninaisuustyön suunnittelija.

–