Vapaaehtoistyö valinkauhassa

KALEVI KIVISTÖ

Yksi valtion budjettineuvottelujen puhutuimpia uutisia oli hallituksen pyrkimys leikata sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tukemiseen myönnettävistä avustuksista roppakaupalla: ensin valtiovarainministerin ehdotuksessa ronskimmin, sitten hallituksen budjettiriihessä hieman lievemmin. Leikkaus tämän hallituksen aikana olisi – jos eduskunta sen hyväksyy – noin kolmannes aikaisemmasta tasosta.

Taktiikka tuli tutuksi niissä lukuisissa budjettineuvotteluissa, joihin aikanaan osallistuin sekä virkamiehen että ministerin roolissa. Valtiovarainministeriö laittaa pohjalle ronskin leikkausesityksen. Alan ministeriön ja edunvalvojien protestin jälkeen se on valmis hieman tinkimään isommasta leikkauksestaan. Näin protestoijat saadaan ”osavoitosta” tyytyväisiksi. Valtiovarainministeriö pääsee askeleen eteenpäin säästötavoitteissaan eivätkä toimialan pahimmat pelot toteudu.

Aikaisemmin kansalaistoimintoja tuettiin rahapeliyhtiöiden tuotolla, jotka budjetoitiin omille momenteilleen. Rahapelitoiminta siirtyy lähivuosina ns. lisenssijärjestelmään, jolloin nyt monopoliasemassa olevat rahapeliyhtiöt saavat kilpailijoikseen kansainväliset peliyhtiöt. Lisääntyvä kilpailu tulee laskemaan kotimaisten yhtiöiden tuottoja, uusien yhtiöiden voitot menevät omistajille eivätkä niiden maksamat verot menetystä korvaa.

Jotta muutos ei iskisi suoraan järjestöjen rahoitukseen, oli syytä siirtää rahapelien tuotot budjetissa yleiskatteellisiksi tuloiksi. Se muutti järjestöjen avustukset normaaleiksi budjettimenoiksi. Niitä budjetoitaessa kansalaistoiminta joutuu kilpailemaan tuesta muiden valtion tukea tarvitsevien kanssa ”samalta viivalta”.

Eivät ne tuet olleet tältä kilpailulta suojassa aikaisemminkaan. Jos rahapelien tuottoja kertyi odotettua vähemmän, leikattiin edunsaajien avustuksia. Jos tuottoja kertyi odotettua enemmän, voitiin varojen käyttötarkoitusta laajentaa, kuten varsinkin kulttuurin puolella on tehty. Varoja voitiin myös siirtää ns. säästövaroihin, jolloin hyvien tuottovuosien aikana estettiin edunsaajien hyötyminen.

Kilpailussa menestymisen ratkaisee perustelujen painavuus. Niistä tärkein on vapaaehtoistyöhön perustuvan kansalaistoiminnan arvo. Vapaaehtoistyötä tehdään Suomessa noin 300 – 400 miljoonaa tuntia vuodessa. Jos lasketaan tunnin työn arvoksi 20 euroa, on vapaaehtoistyön yhteiskunnalle tuottama rahallinen arvo 6 – 8 miljardia euroa eli 2 – 4 % bkt:sta. Vapaaehtoistyöllä paikataan myös julkisiin palveluihin jääneitä aukkoja; esimerkiksi täysin ilman tukia tehdyn omaishoidon vaihtoehtoiskustannus julkisena palveluna olisi 3-4 mrd euroa.

Varmaankin kaikkein arvokkainta kansalaistoimintaa on se työ, jota yhdistykset tekevät ikääntyvien toimintakunnon ylläpitämiseksi. Järjestöjen tarjoamat mahdollisuudet sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja erilaisiin harrastuksiin ovat parasta toimintakunnon heikkenemisen vastalääkettä. Sen tuottama arvo toteutuu elämän laadun kohentumisena ja sitä on vaikea rahassa mitata.

Kirjoittaja on eläkeläisaktiivi Espoosta