Elämästä ja ihmisyydestä
Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.
KRISTIINA WALLIN
Mitä merkitsee olla ihminen?
Kysymys on suuri ja siihen on oikeastaan mahdotonta vastata. Vastauksia ei ole yhtä, vaan monta, lukematon tai lähes ääretön määrä. Niitä voi etsiä historiasta, filosofiasta tai uskonnoista, mutta yhtä hyvin kirjallisuudesta: romaaneista, novelleista, esseistä ja tietenkin runoudesta. Kirjoitan Eläkeläinen-lehden tämänkertaisella Runopysäkillä siitä, kuinka runous on ikään kuin ihmisyyden arkisto.
Runoudessa vastaukset siihen, mitä merkitsee olla ihminen, löytyvät säkeistä, jotka kiteyttävät jotakin olennaista, mutta samaan aikaan jättävät tilaa ympärilleen. Ne antavat lukijalle tilaa tuntea ja ajatella itse. Runous ei milloinkaan julista, ei ihmisyyttäkään. Ei väitä kertovansa koko totuutta (jos totuutta edes on), vaan houkuttelee lukijaa kaivautumaan syvemmälle siihen, millainen on suhteemme muuhun olevaiseen, toisiimme ja itseemme tai vaikkapa historiaan ja aikaan. Runous ei anna valmiita vastauksia, vaan pikemminkin kysyy ja houkuttelee pohtimaan.
Tämänkertaisen Runopysäkki-blogin runot kertovat tarinaa elämästä. Ne kaikki ovat kertomuksellisia ja proosallisia runoja, jotka piirtävät esiin henkilökuvaa. Kielen kuvallisuuden hyödyntäminen olisi tuonut niihin lisää merkityskerrostumia, mutta tarinallisinakin ne ovat kertomuksia ihmiskohtaloista ja ihmisyydestä, ajasta ja historiasta. Kaikissa kolmessa runossa loppusointu rakentuu melko säännönmukaisesti ja runojen sisältö on sidoksissa loppusoinnun tarjoamiin mahdollisuuksiin, mikä saattaa myös hieman rajoittaa esimerkiksi teemojen syvenemistä. Toisaalta loppusointu rakentaa runoihin letkeää rytmiä ja elämäntuntua.
Kalervo Virran runo Rengin kosinta kertoo erään kosioretken Pohjanmaalta, Pentti Syväsen runo Kulkuri Jukka puolestaan näyttää isättömän pojan tarinan aikuiseksi asti ja Pentti Lopinan runo Valkoista valhetta vie lukijansa autokauppiaan sairasvuoteen äärelle miettimään elämän kulkua.
Runot
Rengin kosinta
Taru kertoo Pohjanmaalla
palavasta rakkaudesta
suuren talon tyttärestä
renkipojan kosinnasta
puukko puhemiehenänsä.
Tytär sekä renkipoika
olivat usein kohdanneet
keinumäellä läheisellä
toisihinsa mielistyen.
Viimein tytär saikin rengin
pyytämähän hänen kättään
ylpeältä isältänsä
avuinaan vaan puukkonsa
ja nuhteetonna maineeltansa.
Renki kohdaten isännän
kertoi asiansa tärkeän
sanoi puhemiehensä
helapää puukon olevan.
Isäntää rohkeus miellytti
mies maineeltansa hyvänä
talonpitoon pystyvänä
tyttärensä puolisona
hyväksyi rengin vävykseen.
Hääpäivän päätteheksi
sulho iski helapäänsä
seinähirteen kamarin
muistuttamaan lupaustaan
isännälle ja vaimolleen.
Kalervo Virta, Laukaa
*
Kulkuri Jukka
Jukka tummatukka
poskissa nukka
äidin kullanmuru
oli tuleva suru
jo varhain aavisti
mitä tuleman piti
pojalta isä puuttui
katkeruus juuttui
tuli kiusaaja pojasta
repi toisia tukasta
oli kotoisin Turust
sieltä lähti mukaan surut
aukesi moni kaunis kukka
ei silti joka silkkisukka
sen sai huomata
kulkuri Jukka
viimein loppui kulku
baanalle tuli sulku
nimeksi laitettiin
Jukka-Pekka
perinnöksi pojalle jäi
korttipakka
Jukka ilman tukkaa
baanalla tekee mutkaa
suonissa on yhä kutkaa
kiertelee maita ja mantuja
hiipii yli vaikka on kantoja
jos on jollakin tumma tukka
isänsä voi olla tämä
kulkuri Jukka
Pentti Syvänen, Jyväskylä
*
Valkoista valhetta
- Käytettyjen autojen kauppias, Ville Kätkä on sairaalassa
Hän on saanut sydänkohtauksen, siihen apua hakemassa.
Hän makaa sängyssä ja miettii elettyä elämäänsä: - Onko hänen eläminen ollut ihan turhaa, mennyt pieleen.
Sellaisia ajatuksia hänelle, tässä tilanteessa tulee mieleen.
Olen ollut häikäilemätön, kova luonne ja ihmisiä huijannut.
Paljon valkoista valhetta suustani päästänyt ja ulos laskenut. - Olin lahjakas koulussa ja äitini toivoi, että lukisin papiksi.
Isäni kannusti minua opiskelemaan opettajaksi.
Mutta levottoman luonteeni vuoksi jouduin koulut jättämään.
Sitten halusin mennä sisään liikemaailmaan, yrittämään. - Tässä nyt makaan.
Sydänsairas potilaana.
Olisikohan pitänyt elää toisin.
Ehkä nyt paremmin voisin.
Pitäisiköhän lopettaa liike-elämä ja alkaa taiteilijaksi?
Olen aina ollut hyvä kynämies, voisin alkaa kirjailijaksi.
Huoneen ovi avautuu.
ja vaalea nainen sisään astuu.
Kas vaan, minun vaimo tuli tervehtimään kukkineen.
Hän on ihminen, jolle olen ollut aina rehellinen
- Olen tuntenut häntä kohtaan aitoa rakkautta.
Myös saanut takaisin samaa tunnetta.
Hän on ollut minua tukemassa ja kannustamassa
kaikessa, kodista, asioista ja lapsia hoitamassa.
Nyt ajattelen, että hyvä vaimo on lahja taivaasta
kun tämmöinen sattui, niin sen asian huomaan vasta.
Pentti Lopina, Karkkila
*
Palautteet
Kalervo Virta kuljettaa runonsa lukijan Pohjanmaalle renkipojan ja suuren talon tyttären rakkauteen. Ajankuvaa luo se, että nuoret olivat usein kohdanneet keinumäellä samoin kuin se, että renki pyytää tyttären kättä tämän isältä.
Renkipojan puhemiehenä on puukko, mutta siltikään runo ei luo mielikuvaa holtittomasti puukkoaan käyttelevästä tai väkivaltaisesta nuorukaisesta, vaan päinvastoin runo luonnehtii kosijaa sanoen ”mies maineeltansa hyvänä / talonpitoon pystyvänä”. Puukko nousee runon lopussa myös lupausten pitämisen symboliksi, kun ”Hääpäivän päätteheksi / sulho iski helapäänsä / seinähirteen kamarin / muistuttamaan lupaustaan / isännälle ja vaimolleen.”
Runosta välittyy pohjalainen tunnelma, paikan tuntu. Säkeet seuraavat toisiaan rytmikkäästi ja muutamat murremuodot tekevät tekstistä elävää. Kieli myös vahvistaa hyvin tuntua siitä, että runossa ollaan vuosikymmenten takaisessa ajassa.
*
Pentti Syvänen kirjoittaa Jukka-nimisen kulkurin tarinan. Runossa on tietynlaista laulullisuutta ja jossakin mielenpohjallani alkaa etäisesti soida vaikkapa Tapio Rautavaaran Rosvo Roope.
Syväsen runossa on kohtalonomaisuutta, kun kulkuri Jukka ikään kuin toteuttaa ennalta määrättyä rooliaan: ”jo varhain aavisti / mitä tuleman piti / pojalta isä puuttui / katkeruus juuttui”. Kohtalo vie ensin kiusaajaksi ja sitten ”baanalle” kiertelemään maita ja mantuja. Naissuhteitakin lienee useampia, sillä ”jos on jollakin tumma tukka / isänsä voi olla tämä / kulkuri Jukka”.
Runon vakava teema on isättömyydessä ja sen vaikutuksissa Jukan elämään, pojan kasvussa mieheksi ja eräänlaisessa levottomuudessa tai kulkemisen halussa, joka jatkuu vanhuuteen asti, vanhenemisen kuvaksi ainakin tulkitsin säkeet ”Jukka ilman tukkaa / baanalla tekee mutkaa / suonissa on yhä kutkaa.
Vaikka kulkuri Jukan tarina on surullinenkin, runosta välittyy sinnikkyys, kohtalonsa hyväksyminen ja tyytyväisyys siihen, että saa olla oma itsensä. Jukka ”kiertelee maita ja mantuja / hyppii yli vaikka on kantoja” eikä siis anna vastoinkäymisten lannistaa.
*
Pentti Lopinan runo tapahtuu sairaalassa, jossa käytettyjen autojen kauppias makaa vuoteessaan sydänkohtauksen jälkeen ja tekee yhteenvetoa elämästään.
Lähtöasetelma on klassinen ja draamallinen, on saavuttu pisteeseen, jossa itseään on katsottava suoraan kohti. Kuten edellisetkin runot, Lopinan runo rakentuu proosallisin keinoin, varsinkin ensimmäinen säkeistö kertoo hyvin suoraan tarinaa.
Loppusointuisuus rakentaa runoon rytmiä ja saa sen virtaamaan autokauppiaan ajatustenvirran tahdissa. Ehkä välimerkkejä ja isoja kirjaimia voisi vielä miettiä rytmin kannalta ja pohtia, ovatko esim. kaikki pisteet tarpeen. Sairasvuoteella mies kohtaa itsensä ja miettii, onko ”eläminen ollut ihan turhaa, mennyt pieleen”. Kyseessä on siis tärkeä tilinteon hetki.
Elämäntarina valottuu lapsuuden mahdollisuuksista siihen, kuinka lahjakas oppilas jättää koulut kesken ja ryhtyy yrittäjäksi. Vielä hänen mielessään väikkyy muutoksen mahdollisuus: ”Pitäisiköhän lopettaa liike-elämä ja alkaa taiteilijaksi? / Olen ollut aina hyvä kynämies, voisin alkaa kirjailijaksi.”
Runo loppuu kauniisti ajatukseen rakkauden voimasta. Vaikka autokauppias kyseenalaistaakin elämässään monia asioita, vaimostaan puhuessaan hän on varma: ”Hän on ihminen, jolle olen ollut aina rehellinen // Olen tuntenut häntä kohtaan aitoa rakkautta.”
Tosin lukija voi tulkita runon nimen niin, että myös ajatukset sairaalavuoteella ovat ”valkoista valhetta”, mutta ainakin minä lukijana päätän uskoa rakkauteen ja siihen, että autokauppias huomaa viimein, mikä on tärkeää ja valkoiset valheet ovat taakse jäänyttä elämää: ”Nyt ajattelen, että hyvä vaimo on lahja taivaasta / kun tämmöinen sattui, niin sen asian huomaan vasta.” Elämän ja kuoleman rajalla käynti on opettanut näkemään sen, mikä on tärkeää.
*
Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:
kristiina.wallin@tpnet.fi
Runoja julkaistaan paperisessa Eläkeläinen-lehdessä ja tässä verkkolehden Runopysäkki-blogissa.