Sietoikkunassa

Nykyisin törmää usein uusiin sanoihin ja termeihin, joiden merkitystä ei ihan heti ymmärrä, en ainakaan minä. Mutta onneksi on vanha kunnon google ja nykyisin myös yleisälykäs tekoälysovellus, jota käytän sangen varauksellisesti. Kuitenkin näillä älysovelluksilla on jo paikkansa ja tulee olemaan yhä enemmän. Toivoa sopii, että me ihmiset pystymme hallinnoimaan sitä niin, ettei käy kuin pahimmassa tieteiselokuvassa, jossa viimeiset rippeet maapallon ihmisistä kävivät epätoivoista sotaa koneita vastaan.

Mutta siis sietoikkuna? Kyse on psykologisesta käsitteestä, joka kuvaa optimaalista vireystilaa, jossa ihminen pystyy käsittelemään tunteita, ajattelemaan selkeästi ja toimimaan rakentavasti stressin alaisena. Kysyn vaan, että moniko meistä pysyy oikeasti sietoikkunassaan, jos elämä on esimerkiksi jatkuvaa stressiä tai vireystila madaltunut sairauden tai muun vastoinkäymisen vuoksi?

Kun nykyistä elämänmenoa seuraa (vaikka vaan ihan tavallisesta ikkunasta) tuntuu, että monet ihmiset käyvät jatkuvasti jopa ylikierroksilla. Näyttää siltä, että toiset meistä ei osaa (tai ei halua) päästää irti esimerkiksi työelämässä omaksutuista tavoista, kiireestä ja stressistä, vaikka siihen olisi kaikki mahdollisuudet eläkeiän täyttyessä. Toki ymmärrän, että irtipäästäminen saattaa olla toisille erittäin vaikeaa, halutaan toimia edelleen erilaisissa järjestöissä, halutaan olla vapaaehtoistöissä, halutaan olla näkyvä, virkeä ja aikaansaava ihminen monellakin tavalla, joka on todellakin hieno asia kenelle se sopii. Valitettavasti minä en kuulu siihen joukkoon, mutta onneksi valinta on omani.

Muuttolinnut palaavat taas. Mantsuriankurkia (kuvassa) ei Suomessa näy, mutta meidän tavallisia kurkia kylläkin. Ja usein ne tulevat jopa tervehtimään tuttuja  ihmisiä tuossa lähipellon laidalla, koska palaavat usein samoille tutuille synnyinpaikoilleen.  Jäälle ei nyt pitäisi enää mennä: ”Kun sä kuulet kurjen äänen, älä mene järven jäälle”.