Puhuu kurkien kanssa

Tänään hieno aurinkoinen päivä pitkästä aikaa. Niinpä äskettäin hilasin itseni teemukin kera aurinkoiselle seinustalle ja suljin hetkeksi silmäni – ja hetken kuluttua aavistin, että joku/jotkut tuijottaa minua.  Todellakin, kaksi silmäparia katsoo minuun hievahtamatta noin 30 metrin etäisyydeltä.

Hetki on taianomainen ja selittämätön. Myös minä tuijotan kurkia yhtä hievahtamatta ja samalla tervehdin heitä: te tulitte taas, tervetuloa, toivottavasti löydätte ruokaa ja pesintänne onnistuu… Niin, me tunnemme toisemme viime kesältä, edelliskesältä ja ties monenko vuoden takaa. Nämä komeat linnut nimittäin palaavat keväisin samoille seuduille, jossa ovat ennenkin käyneet ja jossa ovat syntyneet. Olen sitä mieltä, että nämä kurjet tunnistavat meidät ihmiset myös ja siksi puhun niille, vaikka joku teistä voikin paraikaa kirjoittaa minulle hullunpapereita.

Olen viime päivinä paikannut tyttäreni kaksospoikien (kohta 8 v.) ulkoiluhousuja. Kaksosten merkillinen samankaltaisuus toteutuu tässäkin eli molempien housut täsmällisesti samasta kohtaa rikki ja oikein iso ”palkeinkieli” kummassakin. Lasten vaatteiden ja omienkin korjaaminen ja tuunaaminen on minulle mieluista puuhaa ja nyt eläkeläisenä harrastan sitä usein. Ennen sanottiin, että ”paikka paikan päällä ja markka markan päällä”, mutta tuo ei taida  enää pitää paikkaansa, sananmukaisesti.

Kun ulos katselen, tekisi mieli mennä haravoimaan kukkapenkkien päältä, mutta jätän sen toistaiseksi. Ehkäpä ensi viikolla tai jos en haravoisi ollenkaan tänä keväänä? Varmasti kukat nousevat kukkimaan siitä huolimatta, kaikesta huolimatta, koska on kevät.

Taidan mennä vielä hetkeksi puhumaan kurkien kanssa.