Pakkaspäivän pohdintaa

RAIJA WESTERGÅRD

Uusi vuosi 2026 on käännähtänyt hyvään alkuun pirteässä pakkasessa, joka on oikeastaan ihan piristävää pimeän ja pitkän syksyn jälkeen. Tänä vuonna äitini – jos olisi elossa – täyttäisi 100 vuotta, mutta hän kuoli vuonna 2019 vaikean sairauden uuvuttamana. Kuitenkin hän sai elää varsin pitkän elämän, josta voin olla tässä kohtaa kiitollinen. Elämälle kiitos.

Muuten, huomasitteko, että Arja Saijonmaa konsertoi telkkarissa joku päivä sitten otsikolla Laulu vapaudelle? Hienoa Mikis Theodorakiksen musiikkia, joka toi mieleen monia muistoja omasta nuoruudestani. Jos konsertti meni joltain ohi, sen kyllä löytää Areenasta. Ehdottomasti katsomisen ja kuulemisen arvoinen.

Arki on siis alkanut joulunpyhien jälkeen ja vanha länsisuomalainen sanonta kuuluukin, että ”härkäviikot ja reikäleivät”, joka tarkoittaa lyhyesti kerrottuna sitä, että joulumässäily on loppunut ja seuraavat pyhät on vasta pääsiäisenä. Tosin tuo sanonta ei pidä enää paikkaansa, koska kauppaan pääsee lähes milloin vaan ruokaostoksille. Siis jos on rahaa. Valitettavasti meidän nykyinen hyvinvointivaltio ei kohtele kaikkia samanarvoisesti ja köyhyys on lisääntynyt monella tapaa.

”Historiallisesti katsottuna pohjoismaista mallia edelsivät laajoissa kansankerroksissa tapahtuneet muutokset, kuten uskonpuhdistus, kansanliikkeet ja työväenliike. Itse malli ja pohjoismainen hyvinvointivaltio luotiin kuitenkin vasta maailmansotia seuranneella jälleenrakennuskaudella. Malli voidaan kiteyttää siten, että se luo terveen julkisen talouden avulla edellytykset korkealle ja tasaiselle elintasolle ja edistää hyvinvoinnin tasapuolista jakautumista väestössä.” Pohjoismainen yhteistyö

Yllämainittu teksti näyttää tänä päivänä pelkältä sanahelinältä, vaikka oli aikanaan jopa kansainvälisesti harvinainen pohjoismainen malli ja tasavertaisen elämän perusta. Tai niin me ainakin uskoimme. Juuri me, jälleenrakentamisen sukupolvi, suuret ikäluokat, jotka aikoinaan kansoitimme koulut ja työpaikat niin, että kaikille ei riittänytkään työtä ja asuntoja. Olimme ongelma, meitä oli liikaa. Ruotsiin muutti paljon ikätovereita ja minäkin sitä harkitsin, ainakin hetken.

Todellakin meitä oli paljon silloin ja meitä on edelleen paljon. Ja äkkiä me olemme taas ongelma: kuka meitä hoitaa, kun ikääntyessämme tarvitsemme entistä enemmän hoivapalveluja? Ja samaan aikaan suljetaan hoivakoteja eli juuri silloin, kun niitä eniten tarvitsemme. Yhtälö on minusta merkillinen, enkä todellakaan ymmärrä, miten tämän on ajateltu toimivan ihan oikeassa elämässä?

Mutta nyt huumoria lopuksi. Tai ainakin omasta mielestäni tämä on huumoria: ”Täytin tänään kuusikymmentäyksi, siis jo vuosi yli tuonkin rajan. Ja se mikä vielä eilen oli taikahuilu, on tänään vain vesijohto.” – Tuntematon

Raija Westergård kirjoittaa blogissaan aikamme ilmiöistä sekä ihmisen kerrostuneesta ajasta, ikääntymisestä ja monista merkityksellisistä kohtaamisista iltapäivän auringossa.