Musiikkia eläimille

Harrastan lintujen talviruokintaa, joka on näin eläkeläisenä varsin mielenkiintoista ja palkitsevaa. Ruokintalaite on aivan ikkunan takana, joten kotisoffalta on mukava seurata talvista lintuelämää ja heidän nokkimisjärjestystä, sananmukaisesti.

Punatulkkuja (kuvassa) ei ole vielä näkynyt, mutta tali- ja sinitiaisia senkin edestä. Tulkut arkoina lintuina kyllä tulevat myös, mutta myöhemmin talvella. En tiedä miksi, mutta näin olen huomannut. Merkillinen havainto minulla oli joitakin aikoja sitten, kun minun piti treenata nokkahuilulla (soitan silloin tällöin eräässä pelimannibändissä) ja ajattelin vähäsen availla ääniä. Linnut ikkunan takana nimittäin reagoivat huilun ääneen välittömästi: talin nokkiminen jäi hetkeksi ja jokainen tintti käänteli päätään ja kuulosteli, että mistä tuollainen ääni kuuluu – kunnes viimein kyllästyivät ja jatkoivat ruokailuaan.

Niinpä, kaikkea se piru hullulla teettää, mutta paitsi linnut, myös lehmät tykkäävät musiikista. Ei, en ole itse soittanut lehmille, mutta muistan nähneeni videon, jossa muuan vetopasunisti istui niityn reunalle ja alkoi soittamaan. Kului 10-15 minuuttia ja lehmälauma seisoi rivissä soittajan edessä ja kaikki kuuntelivat. Joku  lehmistä jopa heilutti päätään musiikin tahdissa.

Hirvieläimet (tällä seudulla niitä liikkuu usein) myös tykkäävät musiikista tai ainakin kerran jäivät reitillään hämmästyneenä tuijottamaan, että mitä meidän pihasta oikein kuuluu. Ihmisen äänet ovat asia erikseen. Esimerkiksi pohjalaisnaisen puhetta ne eivät siedä, eikös sitä ole kokeiltu jollain tieosuudella ja hirvikolarit vähenivät huomattavasti sillä kohtaa. Konstit on monet, kunhan vaan niitä hoksaa käyttää.

Emme voi tietää, mitä ja miten luonnon eläimet reagoivat ihmisen tuottamiin ääniin. Tai musiikkiin yleisesti. Sen tiedän, että jotkut karjatilalliset pitävät radiota auki navetoissaan, ja voisin kuvitella, että klassinen musiikki sopisi hyvin ja olisi rauhoittavaa myös lehmille – kuten ihmisellekin.

Meidän koira (vainaa) ei muuten oikein koskaan tykännyt musisoinnistani. Kerran treenatessani se alkoi ulvomaan suden lailla, en tiedä oliko se laulua vai valitusta – tai kenties joku alkukantainen kutsuhuuto kauas susimenneisyyteen. En tiedä, mitä Tito silloin ajatteli, mutta sen jälkeen treenailin vain saunassa säästääkseni sen herkkiä korvia ja metsästyskoiran sielua.

”Asiat, joista tuntee olevansa täysin varma, eivät ikinä pidä täysin paikkaansa”
– Oskar Wilde