Miksi ENIEC on tärkeä

EVA RÖNKKÖ
Eläkeläiset ry:n moninaisuustyön suunnittelija.

Moninaisen vanhustyön ENIEC-verkoston (European Network of Intercultural Elderly Care) vuositapaaminen järjestettiin tänä vuonna huhtikuun puolivälissä Saksan Frankfurtissa. Lähes 60 osallistujaa kahdeksasta maasta keränneessä vuositapaamisessa keskityttiin hoivaan ja sen järjestämiseen ”supermoninaisessa” kaupungissa. Frankfurt oli tähän teemaan erittäin sopiva paikka, sillä kaupunkia ovat muovanneet muuttoliikkeet ja monet erilaiset elämänkulkutarinat jo useita vuosikymmeniä.

ENIEC-verkoston jäsenet ovat henkilöjäseniä jotka joko työnsä puolesta tai henkilökohtaisesta kiinnostuksesta haluavat vaikuttaa ikääntyneiden maahanmuuttajien hyvinvointiin omissa maissaan.

ENIEC on paikka, johon ihmiset kokevat kuuluvansa ja paikka, johon halutaan palata. Verkosto kokoaa yhteen jäseniä, jotka elävät ja työskentelevät hyvin erilaisissa sosiaalisissa ja poliittisissa ympäristöissä. Yhteiskunnan supermoninaisuus tuo mukanaan haasteita – mutta myös tietoa, luovuutta ja voimavaroja. Juuri maittemme olosuhteiden moninaisuus mahdollistaa hyvien käytäntöjen jakamisen ja uusien näkökulmien oppimisen, jotka rikastavat työtämme, kun palaamme kotiin.

ENIEC-tapaamisissa on helppo jutella kenen tahansa kanssa, riippumatta siitä, mistä maasta osallistujat ovat. Lähtökohdat ovat kaikilla samoja: olemme muuttotaustaisia iäkkäitä varten. Maailma on kuitenkin niiden 19 vuoden aikana, kun verkosto on kokoontunut, ympärillämme muuttunut. Sen toi tervetulopuheessa esille verkoston belgialainen puheenjohtaja Olivia Vanmechelen. Olivia muistutti, että Euroopassa demokratia ja vähemmistöjen oikeudet eivät ole abstrakteja ideoita, vaan arvoja, jotka vaativat päivittäistä huomiota, rohkeutta ja sitoutumista. Erityisesti rohkeutta tarvitsevat ne jäsenemme, jotka tulevat maista, joissa demokratia ja ihmisoikeudet ovat tällä hetkellä paineen alla. Toiset meistä työskentelevät yhteiskunnissa, joissa julkinen keskustelu muuttoliikkeestä ja moninaisuudesta käy yhä kärjekkäämmäksi ja polarisoituneemmaksi.

ENIECin keskusteluissa nämä todellisuudet muovaavat sitä, miten hoivaa järjestetään, miten siihen päästään ja miten se koetaan. Yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristyminen tuli keskusteluissa esille, riippumatta maasta, mistä oli tultu. Kuten Olivia sanoi, voi vain ihmetellä, miten on mahdollista, että kahden vuosikymmenen aikana sitoutuneesti töitä tehneinä täytyy edelleen kiireellisesti puolustaa ikääntyvien vähemmistöryhmien yhdenvertaisia oikeuksia ja ihmisarvoista hoivaa.

Juuri siksi ENIEC on tärkeä. Se on tila, jossa monimutkaisuus on sallittua, jossa ihmiset voivat puhua vapaasti, kuunnella tarkasti ja pysyä yhteydessä eroista huolimatta – kunnioittavasti, avoimesti ja toisiaan aidosti tukien. Monesti nousee esiin kysymyksiä, joihin ei ole heti valmiita vastauksia. Oivallukset syntyvät keskusteluissa.

Vaikka ENIEC on kokoontunut jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, on jokainen vuosikokous erityinen ja erilainen. Kyse ei ole vain ohjelmasta, vaan myös toistemme tapaamisesta, kokemusten vaihtamisesta ja yhdessä oppimisesta turvallisessa ja avoimessa ilmapiirissä. ENIEC ei olekaan koskaan ollut yhden vision tai ratkaisun verkosto. Tapaamisissa on syntynyt monenlaista yhteistyötä maitten sisällä ja välillä, jossa keskiössä on ihmisarvo ja yhdenvertaiset mahdollistukset eri taustoista tuleville ikääntyville.

Ensi vuonna ENIEC-verkosto täyttää 20 vuotta. Silloin on aikaa pohtia, mitä olemme saavuttaneet ja mitä on vielä tehtävä.