Kävelyfutista ja loskaspurtteja
Pekka Isaksson
Kävelypässien syksy on jatkunut muun muassa pelaamalla kävelyfutista ja aloittamalla osallistuminen TUL:n Loskaspurttiin.
Futissyksy huipentui keskiviikkona Helsingissä Jakomäen liikuntahallissa pelattuun Eläkeläiset ry:n järjestämään turnaukseen. Pelaamassa olivat lähes kaikki futistreeneihin Tikkurilan Puistokulmassa osallistuneet kävelypässit. Vaikka en ole voinut matkojen vuoksi osallistua treeneihin, lähdin kannustamaan pässitovereita, jotka ovat omistautuneet jalkapallon jaloille taidoille.
Kylläpäs vähän petyin, kun astelin Jakomäen halliin. Missään ei näkynyt keltaliivisiä pässejä. Aikani tähysteltyäni näin hämärästi tuttuja hahmoja hallin takaosassa, mutta punaisissa pelipaidoissa. No totta kai: kävelypässit oli kaapattu MalmiPuistokulman joukkueisiin, jotka oli koottu Puistokuklmassa treeneihin osallistuneista.
Punaista siis: sopiihan se työväentaustaiselle kävelyfutisjoukkueelle ja onhan punainen myös maineikkaan englantilaisen liigaseuran Arsenalin väri. Työväentaustainen sekin, mitä tulee seuran perustamiseen lontoolaisen tykkitehtaan työläisten keskuuteen joskus muinoin. Jalkapallo on paljolti työväenluokkainen peli, faveloiden ja työläiskaupunginosien peli, vaikka sitä on vaikea muistaa nykyisten suurseurojen bisneshenkeä seuratessa.
Ihan Arsenalin tasolle ei joukkueemme yltänyt, ehkä eivät edes sen kävelypässipelaajat. Sitkeä kuitenkin oli yritys. Siitä kiitos ja kunnia. Hiki siellä kentällä varmasti virtasi – ja virtasi toki kentän laidallakin, joskus jopa ihan oikea tuskanhiki. Mikäs sen parempi katsojakokemus: jalkapallo on myös suurten tunteiden peli
Valmentaja Riku Ahola tiivisti turnauksen annin joukkuelleen sanomalla, että MuPan (Malmi – Puistokulma siis) pelaajat oppivat turnauksessa paljon. Onneksi näin maallikon silmin katsottuna jäikin vielä paljon opittavaa. Sehän merkitsee, että treenit jatkuvat varmaan hamaan tulevaisuuteen.
Pelien jälkeen kävelypässit kokoontuivat pikaiseen palaveriin, jonka tärkein päätös oli osallistuminen viime suununtaina alkaneeseen TUL:n Loskaspurttiin Kävelypässit-joukkueena. Se on leikkimielinen kaksi viikkoa kestävä kilpailu, jossa voi kisailla itseään ja / tai muita vastaan arjen liikuntamäärässä. Kilpailua tärkeämpää on havainnollistaa pienten arjen valintojen vaikutus päivittäiseen aktiivisuuteen ja omaan hyvinvointiin.
Askelten sijasta nyt kerrytetään liikuntaminuutteja. Niitä voi saada ja kirjata Loskaspurtin tuloslomakkeelle kaikenlaisista liikuntaharrastuksista: kävelystä, koti- ja salitreenistä, aamujumpasta, uinnista, jumpparyhmästä, pallopeleistä, hyötyliikunnasta jne. Vielä tällä viikolla ehtii mukaan kirjautumalla nettisivuilla, joiden etusivun osoite on https://tul.fi/tapahtumat/aikuisliikunta/loskaspurtti/
Liikuntaharrastuksista löytyy kaikenlaista mukavaa, mutta älkää, hyvät ihmiset, unohtako reipasta peruskävelyä!




Vastaa