”Vuotava venho” ja rakkauden mysteeri

Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.

Runot:

Rakkauden ylistys

Suurin sydän on tiedon keruu.
Hienoin unelmasi on rauhaisa koti.
Se ei kaikille sovi.
Missä on rakkauden hovi?
Emme turhaan sodi.
Avatkaamme rauhan ovi.
Näkemiin, hyvästi:
ja eilen, tänään tai huomenna.
Tapaamisiin ja jälleen näkemisiin.
Suurin henkesi syvyytesi,
se on oma teesisi.
Hukuit väärinkäyttäjien syvyyksiin.
Tulit takaisin eläviin.
Kauan sinua kaivattiin.
Nähdä Sinut jälleen saan.
Minkä tähden, minkä auringon ja
sinua rakastetaan.
Paljon sinulle annetaan.
Huomaat miten, huomaat siten.
Sinulle kannetaan.
Kauan tätä lauletaan,
sinut saan.
Kuinka sinut jaan,
niin kuin ainoastaan.
Kyllä minä kuljen,
sinut syliin suljen.
Nähdä nyt voin,
kuin aamuin soin ja sen toin.
Sinun kautta,
jos saan sen uudestaan tai ainoastaan.
Aina vaan tunnen sen,
niin kuin silloin eilisen.
Kaunis on sen sävel laulun
ja niin rakkaudeksi sitä kutsutaan.

Armas Merisalmi, Helsinki

* 

Rakkaudesta

Ajattelin kirjoittaa runon rakkaudesta, kauniin, herkän, koskettavan.

Ei siitä mitään tullut.
Sanani olivat kadonneet.
Eivät halunneet tulla löydetyiksi, menneet piiloon.

Supatteliko ne keskenään kaapin takana.
”Mitä tuo enää rakkaudesta muistaa, vanha höppänä?

Tahtoiko ne tulla kirjoitetuksi nuorella, hyvinhoidetulla kauniilla kädellä, eikä tällaisella vanhalla, koukkusormisella ryppyisellä kädelläni.

Olkoot sitten siellä missä ovatkin.
Onhan niitä runonaiheita toki muitakin kun rakkaus.

Leena Toivanen, Kuopio

*

Koronan piikkiin

Elämä on venho vuotava
kipponi täyttyy
vaikka kuinka äyskäröin.
Koronaa en pelkää
kaihdan kuitenkin,
ohjeita noudattain
toivon välttäväni taudin
henkeä salpaavan, tukahduttavan.

Elämä on haaste
käänteletpä sitä kuinka päin vaan
edes kuolema ei siitä vapauta.
Aika on elää
soittaa sitä kaikilla sävelillä
niin duuri- kuin mollisoinnuilla
jopa riitasointuja viljellen.
Täysillä eläkäämme.

Kaiken hyvän täällä elon vainiolla teen
en päästäkseni taivaaseen
vaan siks´
etten joutuis täältä pois.
Turha kuolemaa on murehtia
kukaan ei sitä tavoita eläissään.

Pertti Oksman, Helsinki

Palautteet:

Armas Merisalmen Rakkauden ylistys etenee mielleyhtymien varassa. Runo on ikään kuin löyhin ketjusilmukoin kudottu. Rakkauden ylistys hyödyntää osittaisriimiä sekä lyhyiden säkeiden nopeaa rytmiä.

On aina paljon parempi arvostaa lukijaa ja jättää tulkinnanvaraa kuin selitellä runonsa tukkoon. Armas Merisalmen runoilmaisussa on paljon hyvää ja kunnioittavaa. Jatkossa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että myös konkretiaa ja havaintoja tulee riittävästi mukaan. Tämähän on jokaisen runoilijan ikuinen dilemma: pitää taiteilla aistihavaintojen ja abstraktimpien ilmausten välillä.

Rakkauden ylistys on hieman ”salakielinen”. Yksittäiset säkeet tai säeparit eivät sellaisenaan helposti avaudu. Ehkä valinta on tietoinen, onhan rakkauden sanoiksi pukeminen varsin vaikeaa, lähes kaikki sanat tuntuvat riittämättömiltä. Kaksi viimeistä säettä summaa kaiken sen, mitä aiemmissa säkeissä tapaillaan ja kurotellaan.

*

Leena Toivasen runossa puhutaan rakkaudesta. Mutta Rakkaudesta-runossa se on vain ponnahduslauta, josta päädytään muihin teemoihin. Toivanen kuvaa jokaiselle kirjoittajalle tuttua tilannetta; on aie kirjoittaa jostakin, mutta se ”jokin” ei taivukaan tekstin kohteeksi. Sanat eivät tottele, Toivasen sanoin siis ”eivät halunneet tulla löydetyiksi, menneet piiloon.”

Runossa on claesanderssonmaista ironiaa sekä hauska ”selviytymistarina”-rakenne. Ensin pohditaan vanhan ihmisen oikeutta rakkaudesta kirjoittamisen, mutta lopulta päädytään satiirisiin ”happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista” -voittotunnelmiin.

Suosittelen Claes Anderssonin Syksyni sumuissa rakastan sinua -runoteosta. Teos on ilmestynyt vuonna 2013, ja suomennos on Jyrki Kiiskisen. Kirjan viimeinen osio on nimeltään ”Kahdeksan runoa rakkaudesta”, ja siellä löytyy monta hienoa runoa, jotka osoittavat, että rakkaus kuuluu myös vanhoille.
Näihin pohdintoihin minut siivitti Leena Toivanen mainiolla runollaan. Saatteessaan hän toivottaa hyvää ja valoisaa keväänjatkoa kaikille lukijoille.

*

Pertti Oksmanin Koronan piikkiin -runo tarjoaa syvällisiä ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Meneekö koronan piikkiin sekin, että tulee ajatelluksi syntyjä syviä. Tämä saattaa olla yksi taso, johon otsikko viittaa.

Metafora elämästä ”vuotavana venhona” on osuva, luovummehan joka päivä jostakin eikä toisaalta yksikään päivä ole ”täydellinen”.

”Elämä on haaste” – jäin miettimään, löytyisikö tuolle ilmaukselle jotakin vastaavaa kuvaa kuin ensimmäisessä säkeistössä?

Runossa hyödynnetään käänteisiä sanajärjestyksiä, mikä tuo mukaan muistumaa laulusta tai vanhemman ajan runosta. Voisi uteliaisuuden vuoksi kokeilla suoristaa sanajärjestykset, luovassa työssä kun monia vaihtoehtoja riittää. Siis tyyliin: ”En pelkää koronaa/kuitenkin kaihdan/noudattaen ohjeita/ toivon välttäväni henkeä salpaavan, tukahduttavan taudin…”

Mutta toki runo toimii hyvin nykyisessäkin asussaan. Kiitos kirjoittajalle viisaista ja rohkaisevista säkeistä. Niitä tarvitaan.

NIINA HAKALAHTI

Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:

niina.hakalahti@sci.fi

Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.