Unta ja valvetta

Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.

Runot:

Vanha pökkelö

Vanha kanto seisoo vierellä nuoren puun.
Nuori ylväänä oksiaan heiluttaa,
– minä kasvan suureksi niin.

Vanhus vierellä tarinoi hiljaa
– noin minäkin haaveilin nuorena
monet syysmyrskyt kohdata sain.
Sekä talven tuiskut ja pakkaset
nurkumatta kestin ne ain.
Paistoi kesäisin aurinko
lämpöänsä antoi.
Sade hellästi juurille
voimaa toi.

Vaan kerran kova kohtako
kohdalleni sattui
mursi minut kokonaan.
Nyt vanha pökkelö olen vain.

Helena Koponen, Varkaus*

* * *

Polku

Aistini herkistynyt
äänet verhoo
askeleeni.
Kuljen toisten
tallaamaa polkua.
Puhuttelee.

Salli Kajosmäki, Keuruu

* * *

Ilta Välimerellä

Mitä sinä minun tissiäni hipelöit?
Sinun tissiäsi vai? Erehdyt raskaasti
Tämä on haitari ja tästä nappulasta
lähtee tango Ilta Välimerellä.
Sen on säveltänyt Pietro Frosini.

Se on minun tissini eikä mikään haitari
vaikka säveltäjä olisi Beethoven
Sinä olet huitonut, laulanut ja
pitänyt ihmeääntä koko yön
Näitkö sinä unta?

Kuule! Joo, tosiaan! Se olikin unta
Ja siinä unessa minä soitin haitaria.
Soittelin Metsäkukkia, Satumaan, Tonavan aallot
ja monta muuta. Osasin kaikki.
Se oli tosi kiva uni.

Oli se sitten, varsinkin kun sinä tykkäät haitarin soitosta.
Etkös sinä joskus haaveillut haitarinsoittajaksi?
Haaveilin, haaveilin, mutta nuotit loppui kesken
Saanko soittaa loppuun sen Ilta Välimerellä. Ole kiltti!
No, jäihän se vähän kesken. Soittele nyt!

Toivo ”Topi” Berg, Helsinki

 

* * *

Palautteet:

Helena Koposen Vanha pökkelö on allegorinen runo, joka – lajirajat ylittäen – voisi olla sukua vaikka Aisopoksen Faabeleille. Koposen runo liittyy osaksi tarinaperinnettä, jossa eläin tai kasvi edustaa inhimillisiä ominaisuuksia. Vanha kanto on paljon nähnyt ja kokenut ja suhteellisuudentajuisesti jakaa ”hiljaista tietoa” nuorelle ylvästelijälle. Besserwisserismiä pökkelössä ei ole lainkaan, vaan hän on sellainen baarin nurkan hiljainen, jolta kysyttäessä kuitenkin irtoaa heti jotain viisasta.

Tarinamuotoinen runo on sopusuhtainen ja tiivis. Lyhennelmämuoto ”ain” sopii hyvin vanhan kannon haikeaan puheeseen.

* * *

Salli Kajosmäen pikkuinen Polku-runo on kuin grafiikan vedos. Runoon on jätetty näkyville vain oleellinen, loppu on lukijan tulkinnan varassa.

Mietin, voisiko ensimmäisen säkeen verbi olla monikossa? Siis ”herkistyneet”? Sen sijaan lyyrinen muoto ”verhoo” sopii täydellisesti runon tunnelmaan.

Runossa havahdutaan polkuun, siihen, että muut ovat sen tehneet ja että yleensä toisia kulkijoita on.

Polku-runo on kuin pieni ravitseva välipala, jonka voi nauttia hiljaisuudessa, oman ja toisten olemassaolon tiedostaen. Nykyajan termein sanottuna Polku on mindfullnessiä.

* * *

Toivo ”Topi” Bergin Ilta Välimerellä -runossa on komiikkaa ja erotiikkaa. Mainio kokonaisuus, jossa uni- ja valvemaailma sekoittuvat.

Berg tavoittaa runossaan hyvin sen, miten unesta havahtuva ihminen on aivan pihalla. Komiikkaa lisää se, että ”soittaja” luettelee niin tarkasti säveltäjän ja kappaleen nimen, eli siinä suhteessa hän on taas aivan täysin kartalla. Unessa olemme kaikkivoipaisia, tämä aspekti tulee hauskasti esiin Bergin runossa.

Ja vaikka valve-elämässä ei haitarinsoittaja-toive toteutunutkaan, niin ainakin runon minä sai soittaa kappaleensa loppuun.
Ilta Välimerellä on otsikkoaan myöten sympaattinen hyvänmielen runo. Välimerellinen ilta voi olla tällainenkin!

* * *

Lueskelin erästä kurssia varten erilaisia kirjailijoiden kuvauksia luovasta prosessista. Olli Jalosen Hitaasti kudotut nopeat hetket -väitöskirjassa kirjailija Riitta Jalonen kertoi kokemustaan niin sanotusta alkukuvasta. Alkukuva on toistuvasti mieleen pyrkivä ensimmäinen ja voimakas virike lähteä kirjoittamaan tietystä aihepiiristä. (Myöhemmin vielä Olli Jalonen lisää, että alkukuvaa lähellä voivat olla unet.)

Kirjailija Riitta Jalonen kertoi näin: ”Jos ajatellaan, että alkukuva on peilityynessä vedessä, niin minusta tuntuu kuin hyppäisin tuon kuvan keskelle uimaan: uintiliikkeet hajottavat kuvan, se särkyy palasiksi. Minun pitää malttaa pysähtyä ja keskittyä, olla täysin liikkumatta, että kuva tulee veden pintaan takaisin. Tällä kertaa minä itse olen tuon kuvan keskellä, kuvan sisällä, ja pystyn kirjoittamaan siitä niin kuin haluan, sisältäpäin.”
Millaisia alkukuvia teillä on?

NIINA HAKALAHTI

Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:

niina.hakalahti@sci.fi

Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.