Toivo

Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.

Runot:

Sieluni puutarha

Sieluni puutarhaan runonsiemenen istutin.
Runojen ruhtinattarelta sen kasvatuksesta kyselin.
Tuska ja kaipuu läheisen poismenosta sen aikaan sai.
Ei parempaa surutyötä silloin löytynyt kai.

Vuodet muistorikkaat ovat pensaaksi sen kasvattaneet,
monet kultaiset muistot sen marjoihin tallentuneet.
Vielä sen oksilla on paljon vapaata tilaa.
Toivon, että mikään ei sen laajentumista pilaa.

Usein mietteissäni puutarhaani polvistun.
Mietin, miten elämääni runoilla kuvaamaan onnistun?
Mieleni jätökset puutarhani multaan kompostoin,
runojeni ravinnoksi sieltä takaisin haravoin.

Ystävilleni, joihin olen totisesti ihastunut,
olen sydänrasian kultaisen rakentanut,
parhaimmat runomarjani siihen poiminut,
hellin suudelmin ne rasiaan asettanut.

En varmaankaan yksin puutarhaani hoitamaan pystyisi,
ellei näkymätön ylipuutarhuri minulle voimaa lähettäisi.
Olen kiitollinen häneltä saamistani lahjoista,
saadessani nauttia runopensaani sadoista.

Pertti Korhonen, Helsinki

***

Miksi koronan takia sisällä makaisin,
Miksi piilossa koittaisin olla?
Kun luonto väriloistonsa antaa
sade tuoksut esille kantaa.
Kuljen metsässä,
rantapolulla.
Istun kivellä
annan pisaroiden
hyväillä kasvoni.
Virkistyneenä tulen tupaani.
On niin hyvä olla.

Helena Koponen, Varkaus

***

Rakkausruno

Kirjoitan sinulle kirjettä
tuntematon rakkaani.
Et ole tullut vielä
vastaani tiellä.
Et ole soittanut.
Et lähettänyt sähköpostia.
Et tekstiviestiä.
Silti kirjoitan sinulle kirjettä
tuntematon rakkaani.
Vaikka tiedänkin sen
että tämä on vain
HAAVEIDEN HARHAA.

Anja Säkkinen, Sotkamo

***

Kotona

Katson kattoa.
On leppoisaa olla näin
korona-aikaan.

Eila Kelloniemi, Keuruu

Palautteet:

Pertti Korhosen Sieluni Puutarha kuvaa koskettavasti kirjoittamisen merkitystä. Tutkimuksetkin vahvistavat, että kirjoittamisella ja asioiden sanoiksi pukemisella on hoitava vaikutus.

” Tuska ja kaipuu läheisen poismenosta sen aikaan sai. /Ei parempaa surutyötä silloin löytynyt kai.”

Kun löytää oikean kielikuvan tai kiteytyksen, tuntuu, että maailma on vähän enemmän paikallaan. Juuri tästä Sieluni puutarha kertoo.

Korhonen kuvaa runossaan myös kirjoittamisen ihmettä. Varmasti moni tunnistaa tilanteen, jossa lukee omaa vanhaa tekstiään ja ihmettelee, mistä ja miten se on tullut. Korhosen runossa polvistutaan puutarhassa, ollaan nöyriä ihmeen äärellä ja muistetaan myös näkymätöntä ylipuutarhuria.

”Mieleni jätökset puutarhani multaan kompostoin,/runojeni ravinnoksi sieltä takaisin haravoin.”

Niin, juuri noin kirjoittaessa tapahtuu. Kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Natalie Goldberg kirjoittaa Luihin ja ytimiin -kirjassaan siitä, että olemme kokemustemme komposteja – ja silloin tällöin mustan mullan läpi työntyy kaunis kukka.

Runopensas laajentukoon, kukoistakoon ja kasvattakoon vahvat juuret.

***

Anja Säkkisen Rakkausruno muistuttaa unelmien tärkeydestä. Vaikka runon lopussa realismi saa vallan, haaveet ja unelmat eivät ole koskaan turhia.

Kuulin kerran Anna Perhon luennolla esimerkin toivon merkityksestä. Tiivistetysti: Vankilan ankeassa sellissä viruva Heikki on onnellinen ja täynnä energiaa, kun taas hienossa luksusasunnossa upeaa ateriaa nauttiva Matti on onneton ja surkea. Syy: Heikki on juuri vapautumassa vankilasta, kun taas Matti oli juuri joutumassa sinne.

Vaikka Anja Säkkisen runo kertookin enemmän haaveilusta kuin toivosta, kyllä se toivoakin sivuaa. (Suomessa on muuten ainakin yksi toivotutkija: Jari Kylmä.)

Rakkausrunon toistoon perustuva rakenne on intensiivinen. Runoa lukiessa myös muistaa, miten tehokas kielteinen muoto on.

***

Helena Koposen runo tekee hyvää pitkittyneen koronariesan keskellä! Vaikka on poikkeuksellista, että saman kirjoittajan runoja julkaistaan yhtä aikaa sekä painetussa lehdessä että täällä Runopysäkki-blogissa, niin mahdotonta se ei siis ole – kuten huomaatte.

Emme tiedä, kauanko korona on seuranamme, mutta sen tiedämme, että tarvitsemme elämäämme kaiken mahdollisen positiivisen ja jaksamistamme tukevan. Hyvää oloa tarjoava luonto on onneksi auki, eikä siellä tarvita maskeja: ”Virkistyneenä tulen tupaani.”

Runot, (lukeminen ja kirjoittaminen yleensäkin) ja luonto, niillä pääsee jo pitkälle korona-aikanakin.

Kiitos Helena Koposelle tämän asian vahvistamisesta.

***

Eila Kelloniemen Kotona-runo on kuin Helena Koposen runon pikkusisko. Haikun muotoon puettu pieni runo laajenee itseään suuremmaksi joka lukukerralla. Runossa on zeniläinen tunnelma; pysähtyminen on näköala johonkin sellaiseen, jota ei kiireen keskellä näe.

”On leppoisaa olla näin/korona-aikaan.”

Leppoisa ei ole ensiksi mieleen tuleva adjektiivi koronaa ajatellessa, siksi se onkin pysäyttävä. Runouden yksi tehtävä on tarjota uusia näkökulmia. Niitä Eila Kelloniemi runossaan tarjoaa.

***

Muistutan vielä paperilehdessä vinkkaamastani runokoneesta. Se löytyy klikkamalla tästä. Sitä voi tässä saman tien kokeilla ja tehdä vaikka oman korona-aikaan sopivan haikurunon.

NIINA HAKALAHTI

Runoja Runopysäkille voi lähettää osoitteeseen:

niina.hakalahti@sci.fi

Runoja julkaistaan Eläkeläinen-lehdessä ja tässä Runopysäkki-blogissa.