Toimeentulo ja palvelut puhuttivat
Pohjoismaiset eläkeläisjärjestöt koolla Norjassa.
Eläkeläisjärjestöjen pohjoismainen verkosto NSK kokoontui Norjan Lilleströmissä 6.-7.5. Kokoukseen osallistuivat Eläkeläiset ry:stä varapuheenjohtaja Tuula Telin ja toiminnanjohtaja Jan Koskimies.
Vaikka eri pohjoismaiden yhteiskunnalliset tilanteet eroavat, on paljon myös yhteistä. Toimeentulon kysymykset ovat kaikissa maissa järjestöjen vaikuttamistyössä keskeisiä. On hämmentävää, kuinka edes öljyrikkaassa Norjassa ei eläkeläisköyhyyttä ole saatu poistettua, ja eläkkeiden prosenttikorotukset kasvattavat tuloeroja edelleen.
Färsaarilla eläkeikää nostetaan samaan aikaan kun suuri tunnelihanke vie yhteiskunnan voimavaroja. Paikallinen eläkeläisjärjestö kritisoi voimakkaasti tällaista painotusta, jossa infrahanke rahoitetaan eläkeläisten oikeuksien kustannuksella.
Yhteiskunnan digitalisaatio etenee Pohjoismaissa niin vauhdikkaasti, että kaikki eivät pysy mukana. Esimerkiksi Norjassa tämä johtaa postiverkoston harvenemiseen, ja Tanskassa valtiollinen posti on lopettanut kirjeliikenteen kokonaan.
Ruotsissa puolestaan eläkeläisjärjestöt ajavat vanhusneuvostoja lakiin, kuten muissa Pohjoismaissa on jo tehty. Tanskassa vanhusneuvostot valitaan jopa suoralla vaalilla. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole paras tapa, ottaen huomioon vanhusneuvostojen rajoitettu valta. Ihmiset eivät koe vaaleja kovinkaan tärkeänä ja äänestysprosentti jää alhaiseksi.
Suomalaiset toivat kokouksessa esille huolensa eläkeläisjärjestöjen valtionavustusten rajuista leikkauksista. Muissa pohjoismaissa järjestöt eivät ole samalla tavalla riippuvaisia valtion tuesta, vaan keskiössä ovat jäsenmaksut ja arpajaistuotot. Huoli kansalaisjärjestöjen arvostuksen laskusta yhteiskunnassa on kuitenkin yhteinen.
JAN KOSKIMIES
Pohjoismaisen yhteistyötoimikunnan NSK:n jäsenjärjestöjä ovat Faglige Seniorer (Tanska), Landsfelag Pensjónista (Färsaaret), Landssamband eldri borgara (Islanti), Pensjonistforbundet (Norja), Svenska Kommunal Pensionärernas Förbund (Ruotsi), Pensionärernas Riksorganisation PRO (Ruotsi) sekä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ja Eläkeläiset ry.

