Kaikki eletty meissä

Tervetuloa lukemaan Eläkeläinen-lehdestä  tutun Runopysäkki-palstan jatko-osaa, netissä julkaistavaa Runopysäkki-blogia.

Tällä kertaa täällä blogissa ovat luettavissa Lea Niemisen, Helena Koposen ja Anneli Kukkosen runot palautteineen. Te lukijatkin voitte kommentoida runoja (kommenttikenttä löytyy Runopysäkin alalaidasta) , eikä toki kiellettyä ole viitata paperipalstallakaan julkaistuihin runoihin. Käyn taatusti aina välillä kurkkaamassa nettirunopysäkkiä, mutta moderaattorina tai verkkokeskustelun juontajana en toimi.

Runoja saa lähettää minulle entiseen tapaan:

niina.hakalahti@sci.fi

Niina Hakalahti
Kukkolankatu 16
33400 Tampere

 

Runot

17.6.1941 Täällä jossain    13.8.1941 Itä-Karjala
18.1.1942 Täällä jossain    13.2.1942 Kalama

Sisko hyvä
Kyllähän se paketti olisi tervetullut jos vain voisit laittaa,
niin se otetaan ilomielin vastaan.
Minäkin olen voinut erittäin hyvin koko sota ajan enkä ole
vielä naarmuakaan saanut vaikka olen koko ajan ollut
tässä leikissä mukana.

” älä unohda ikävää ”

Kyllähän se olisi hyvä kun tämä sota pian loppuisi,
sillä ei tämä ole mitään hauskaa hommaa ja
pääsisivät miehet kotitöitään tekemään.

” älä unohda toivoa”

Omasta puolestani voin sanoa että olen voinut oikein hyvin,
aina se ihmetyttää etten ole saanut naarmuakaan koko
sota aikana vaikka on täytynyt olla aina paremminkin
etukentässä menossa, toivotaan nyt vain että tätä
hyvää onnea jatkuu, sillä ei mikään maksa täällä niin
paljon kuin terveys.

” älä unohda pelkoa ”

Taidankin nyt lopettaa tämän kirjeen tähän.
Voikaa nyt kaikki oikein hyvin,
kertokaa terveisiä kaikille tuttaville ja
jääkää Jumalan haltuun.
Kirjoita pian, kuulemiin.

” älä unohda rauhaa ”

Lea Nieminen, Inkeroinen

 

Vualin jälkeen

Vualit oll” ja män    rannalle jiäneet huonoo onneesa morkko
Valtuustoon piässeet   takkisa saomoja tärkkee
Kärsiikö kiäntee  vai oikeen päin pittee?

Pitkä on aika, paljo tapahtuu  neljänä vuonna
saumat on kuluneet  kummaltai puolta

Onnee ja rippaus viisautta  tarvitaan siellä
ett” piätökset koitus  kunniaks” heille
ja kansa   sais leivälle  levittee voita.

Helena Koponen, Varkaus

 

Muisto

Seison peilin edessä
Tuijotan vanhaa naista
mummoa – vajavaista
joka nuorena, soreana, nauroi ja tanssi
sekoitti miesten päät
SE, mitä peilistä näät
Ei ole sitä – mikä on muisto
laulut, miehet ja askeleen luisto

Vain rauniot katsoo vastaan
kuinka elämä kohtelee lastaan
Voiko muistojaan rakastaa
onko helpompi unohtaa

Vai, nauraa naapurin mummon kanssa
ja muistaa olleensa tanssimassa
Kokea kesäyöt
ei rasita arki, ei työt

Elämä edessä – peilissä nuoruuden kasvot

Anneli Kukkonen, Raahe

                                                                                       

Palautteet 

Lea Nieminen käyttää runossaan kollaasitekniikkaa. Pisimmät pätkät ovat otteita kirjeistä, joita hänen isänsä kirjoitti rintamalta siskolleen. Välikehotukset ovat Niemisen lisäyksiä.

Tekniikka on vaikuttava. Runohan voi hyvin olla löydetty eikä keksitty. Jokin teksti siirrettynä toiseen yhteyteen saattaa muuttua runoksi – tässä käy juuri niin.

Niemisen runo on kuin pieni teatteriesitys, jossa monologi katkeaa jostakin kuuluvaan kuiskaukseen.

Kirjoittajien vanha, kultainen sääntö on: Näytä, älä selitä.

Tässä Lea Nieminen onnistuu.

 

Helena Koposen Vualin jälkeen on ajankohtainen, vaikka vaalit ovatkin vasta edessäpäin. Vaalitunnelmissa on toki eletty maaliskuun dramaattisista poliittisista tapahtumista lähtien.

Koposen runo on lupsakka ja suhteellisuudentajuinen.

Runoissakin voi käyttää murretta, kuten hyvin tiedämme esimerkiksi Heli Laaksosenmenestysrunoista. Murrerunon lukeminen vaatii ehkä hieman vaivaa, jos murre ei ole itselle tuttua. Kuultuna vieraankin alueen murre yleensä avautuu helpommin. Murteella runoja ovat kirjoittaneet Laaksosen lisäksi esimerkiksi Seija Mustaneva, Heikki Niska jaMarjatta Kaasila.

Helena Koposen Vualin jälkeenon sympaattinen runo sovittelevuudessaan. Ennen kaikkea se on runo. Murteella pitää kirjoittaa yhtä hyvin kuin muutenkin, ja näin Koponen tekee.

 

Anneli Kukkosen Muisto on tämän vuoden puolella syntynyt eli varsin tuore runo.

Kukkonen kasaa riimin ja tiukan rytmin avulla kokoon intensiivisen runon, jonka ydinkysymys on jokaisen ihmisen peruskysymyksiin kuuluva: kuka minä olen. Peili näyttää jotakin, mutta tunne itsestä onkin toinen. Ja entäs sitten muistot? Olemmeko muistoistamme rakennetut? Ja voimmeko valita, mitkä muistot rakennusaineiksemme huolimme?

Kaikki nämä tärkeät kysymykset nousevat mieleen Kukkosen runon myötä. Ja vaikka Muisto-runo käväisee synkän ja lohduttoman puolella, se kaartuu takaisin iloon ja valoon.

Jälleen tulee mieleen Pentti Saarikosken hieno metafora elämästä astiana, joka täyttyy ja täyteen tultuaan hajoaa. Meissä on kaikki eletty, kaikki iät, kaikki muistot, kaikki.

NIINA HAKALAHTI