Kävelypässien blogi: TUL:n askelviikkojen toinen viikko: satoi ja sattui monenmoista

JORMA PIKKARAINEN

Edellisen viikon blogini päätin lauantaihin, joten toisen viikon aloitan sunnuntaista, joka oli 13.9.2026. Sunnuntaikävelyssä panottui Helsingin historia. Tosin ensimmäinen etappi oli Kauppakeskus Arabia, jonne oli suunnattava tarkistamaan mahdollinen kahvin alennusmyynti. Valitettavasti ale-kahvia ei ollut myynnissä. Ostin kuitenkin muun muassa hedelmiä lisäpainoksi reppuuni.

Ostarilta jatkoin matkaani pohjoiseen päin Hämeentien ja Kustaa Vaasan tien risteyksestä. Ohitin Olutravintola Oljenkorsi -nimisen kapakan, jossa en ole valitettavasti vielä ehtinyt käydä. Saavuin Waseniuksen puistotielle, joka on nimetty Gustaf Otto ja Anna Waseniuksen perheen mukaan. Gustaf Otto vuokrasi maa-alueen tarkoituksenaan rakentaa perheelleen maaseutuhuvila. Alueelle syntyikin aikanaan kaunis puutarha-alue ja Villa Anneberg eli Annalan huvila, Anna Waseniuksen mukaan.

Edettyäni saavuin aukiolle, jonka luulin ensin olevan Waseniuksen puisto, mutta se ilmenikin kuningas Kustaa II Adolfin puistoksi. Puiston yhdessä nurkassa oli muistomerkki (kuva yllä), jossa on Helsingin perustajan kuningas Kustaa Vaasan profiilikuva ja teksti: ”Tälle paikalle perusti Kustaa Vaasa Helsingin kaupungin v. 1590 ja/och På denna plats grundlade Gustav Vasa Helsingfors stad år 1590”. Kustaa Vaasa oli Kustaa II Adolfin isoisä. Pojanpojalla on myös oma obeliski vain pienen matkan päässä isoisänsä muistomerkistä. Obeliskissa lukee kolmella kielellä: ”Täällä vanhassa Helsingissä Kustaa II Adolf piti kokousta Suomen säätyjen kanssa turvattuaan uuden itärajamme v. 1616”.

Sivumennen sanoen Kustaa II Adolf perusti syntymäkaupunkini Kokkolan v. 1620.

Alueen historialliset muistomerkit eivät lopu tähän. Mainitun puiston alueelle rakennettiin vuonna 1550-luvun alussa puukirkko, joka myöhemmin muutettiin sairaalan tapaiseksi, kun 1640-luvulla kaupunki siirrettiin Vironniemelle. Sittemmin rakennus tuhoutui. Arkeologit löysivät kirkon rauniot ja hautausmaan, jolta löydettiin mm. varakkaan saksalaisen kauppiaan Hans van Sandenin (k. 1590) hautakivi v. 1866. Nyt paikalla oleva hautakivi on kopio v:lta 1890 alkuperäisestä. Tässä vaiheessa jätin Helsingin alkuhistorian taakseni ja lähdin tallustelemaan kohti kotia.

Maanantain liikuntaohjelmani alkoi läheisestä kuntosalista. Puolisoni osallistui eläkeläisjumpparyhmään. Alkuliikunnan jälkeen söimme kotona kaurapuurot ja katsoimme La Promesa -sarjasta alkaneen viikon ensimmäisen osan. Sitten koittikin aika lähteä keräämään askelia. Ensin itään päin, sitten Latokartanon kautta Malmin hautausmaalle (joka on tullut melko tutuksi, mikä on hienoa tulevaisuutta ajatellen).

Jossain kohtaa ennen hautausmaata satuin katsomaan länteen päin ja huomasin ison mustan savupilven. Onkohan tuolla tulipalo, mietin. Unohdin kuitenkin asian jatkaessani Malmin ja Pukinmäen kautta Savelaan, kunnes tuli vastaan paloauto. Saman tien palautui mieleeni savupilvi ja kohta olikin edessäni useita paloautoja ja poliiseja ohjaamassa liikennettä. Oli käveltävä melkoinen kiertotie, mikä toki toi minulle lisäaskeleita, mutta tulipalo ei ole mikään ilon asia.

Tiistaipäivällä tai oikeammin aamupäivällä oli, kuten jo vuoden verran on ollut, kävelyfutisharjoitukset. Ensimmäiset askeleet syntyivät kävelyllä Viikinmäestä Malmin liikunta-alueelle. Puoli tuntia alkuverryttelyä ja harjoituksia, joiden jälkeen toinen puoli tuntia pelaamista. Jälleen saattoi todeta, että myös kävelypelaamisessa tulee hiki. Kotona käynnin jälkeen tein vielä askelreissun Oulunkylään hoitamaan erään asian. Asiaa en kerro, heh.

Keskiviikkoaamu alkoi kuten edellinenkin aamu kävelyfutiksella. Tämä oli jatkoa viikko sitten alkaneelle EU-projektille. Nämä harkat ovat Vantaan Puistokulmassa. Meitä pelaajia opettaa peräti kaksi valmentajaa ja yksi alku- ja loppuverryttelyn vetäjä. Kyllä meidän kelpaa. Kävelyä tuli kohtalaisen paljon, sillä kävelin ensin Viikinmäestä Oulunkylän asemalle, josta lähijunalla Puistolaan. Puistolasta kävelin Hiekkaharjulle ja harjoitusten jälkeen Hiekkaharjusta Viikinmäelle. Paluumatkalla satoi suurimman osan aikaa. Onneksi olin varautunut sadetakilla ja reppusuojalla. Housujen, lenkkareiden ja sukkien kastumista ne eivät kuitenkaan estäneet.

Myös seuraavina päivinä sadetakki ja reppusuoja olivat tarpeen. Olen vasemmiston vanhojen tovereiden jäsen ja meillä oli torstaina aamupäivällä syksyn ensimmäinen tapaaminen. Alustajaksi meille oli tullut kansanedustaja Anna Kontula, jonka teemana oli ekokatastrofi. Hänen alustuksensa antoi runsaasti pohdittavaa. Alustuksen jälkeen Kävelypässi Esko G. käytti ensimmäisen puheenvuoron, jonka hän aloitti toteamalla suurin piirtein näin: Noin kolmisenkymmentä vuotta sitten sanottiin myös aika yleisesti, että jos ympäristö ja työ ovat vastakkain, sen pahempi ympäristölle. Nykyään aika harva taitaa sanoa näin, ainakaan julkisesti. Jotain kehitystä on siis tapahtunut, mutta valitettavasti ei tarpeeksi.

Tapaamisen jälkeen kotiin kävellessä kastumista ei voinut estää. Välillä satoi kaatamalla ja välillä hieman vähemmän. Kastuin mm. Käpylän ja Oulunkylän asemien välillä, mutta kun sade hiljeni tein pieniä sivuhyppyjä ja otin kuvat Oulunkylän kirkosta, joka on remontissa ja Oulunkylän Gnistanin kotikentästä, jossa oli meneillään jokin turnaus (kuva yllä).

Perjantaina oli yllätyspäivä. Kävelypässiryhmän oli saatettava itsensä Maunulan majalle. Sinne oli siis matkamme. Meille oli tullut pyyntö TUL:n kautta MTV3:lta saapua majalle viimeistään klo 10.45. Saavuimme tietenkin hyvissä ajoin mainittua ajankohtaa ennen. MTV3 oli tekemässä Kävelypässeistä haastattelua Huomenta Suomi -ohjelmaan. Lähetys oli suora ja se alkoi klo 11.18. Kesto oli runsaat 8 minuuttia ja lisäksi pääsimme 10-uutisten loppukevennykseen. Ohjelmassa haastateltiin kahta perustajajäsentämme Antti- ja Pekka I-pässejä. Me muut olimme taustajoukkona.

Kävelypässien haastattelun MTV3:ssa voit katsoa tästä linkistä

Taisi syntyä Kävelypässien julkisuushybris. Onneksi ennustettu sade ei alkanut klo 11 vaan hieman myöhemmin, kun ryhmämme käveli Helsinkiin ja sieltä kukin kotiinsa kuivattelemaan itseään.

Lauantaina olin puolisoni kanssa eläkeläisryhmän kanssa katsomassa Kolmen pennin oopperaa Lahden kaupunginteatterissa. Näyttelijät ja laulut olivat hyviä, mutta kokonaisuudesta en ollut järin ihastunut. Viittauksissa nykypäivän maailman tilanteeseen ei sinänsä ollut vikaa, mutta itse tarinaan ne eivät oikein soljuneet. Matkan vuoksi pääsin varsinaisesti kävelemään vasta illan suussa, mutta kyllä se onnistui myös pimeässä. Ei edes pelottanut.

Viimeinen askelviikkopäivä sunnuntai oli myös kansainvälinen siivouspäivä. Otin mukaani kaksi roskapussia ja tarttumapihdit (tarkistin virallisen nimen netistä) roskien keruuta varten. Kävelin Vantaanjoen rantareittiä pitkin ja sitten Kirkkotien kävely- ja pyörätietä pitkin Pyhän Laurin kirkolle, jossa jätin ensimmäisen täysinäisen pussin sekajätteisiin.

Vettä juotuani jatkoin matkaa eteenpäin ja päätin kulkea Tikkurilan kautta. Roskapussi täyttyi pikkuhiljaa kävellessäni ja pysähdellessäni aina kun roska sattui näkökenttääni. Kunnes ”törmäsin” esteeseen. Ajattelin, ahaa tässä tehdään Vantaan tulevaa ratikkareittiä. Joku kiertotie pitää löytyä, mutta tietenkin valitsin väärin ja tein turhan (no, askelia tuli lisää) kävelyn. Näihin turhuuksiin törmäsin pariin muuhunkin, mutta viimein olin Tikkurilassa, jossa pääsin eroon toisesta täyttyneestä roskapussista. Havaitsin, että roskaisinta oli huoltoasemien ja hampurilaisketjujen lähistöillä, mistä tosin en ollut yllättynyt.

Lopulta edessä olivat viimeiset kilometrit kotiin. Kävelin tarkoituksella edellisen asuntomme ohi Tikkurikujalla ja myös Tapanilassa kirkon ohi.

Kahden viikon rupeama oli ohi. Oma saavutukseni oli askeleita yhteensä 362 204 ja kilometrejä 241,9 km. Vuoden kuluttua uudestaan.