Kävelypässien blogi: Rauhan- ja eläkeläisaktivismia
JORMA PIKKARAINEN
Olin lauantaina 28.3. eri rauhanjärjestöjen järjestämässä ydinaseita tai tarkemmin sanoen ydinenergialain muutosta vastustavassa mielenosoituksessa eduskuntatalon edustalla. Paikalla oli enimmillään alle sata osallistujaa. Se oli mielestäni harmittavan vähän, etenkin kun on tiedossa, että ydinaseiden ja kyseisen lakimuutoksen vastustus saa suurta kannatusta suomalaisten keskuudessa. Samaan aikaan myös luottamus aseliittolaistamme Yhdysvaltoja kohtaan on laskenut melkoisesti Suomessa ja muuallakin Euroopan Nato-maissa.
Oma luottamukseni USAa ja Natoa kohtaan ei ole ollut koskaan suuri. Mielestäni Suomen ei olisi tullut liittyä sotilasliittoon. Mikään ei takaa, että USA muuttuu olennaisesti toisenlaiseksi Trumpin jälkeen. En kaipaa kenenkään antamaa ydinaseturvaa, eikä sitä paitsi ydinaseturva ole mikään turva.
Mielenosoituksessa puhuivat mm. Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho ja lääkäri Kati Juva, joka toimii muun muassa International to Abolish Nuclear Weapons -järjestössä (ICAN). Hyvin he asiantuntijoina puhuivat.

Alho kirjoittaa uusimmassa (1/2026) Ydin-lehdessä: ”Omasta puolestani kysyisin, onko Nato ollenkaan tarpeellinen? Kun Yhdysvallat on keskinäisten puolustussopimustensa kautta läsnä sotilastukikohtina kaikkialla, mihin se tarvitsee Natoa?” Ja toteaa myöhemmin jutussaan: ”Voisin kuvitella Natolla olevan tulevaisuutta vain, jos se muuttuisi YK:n alaiseksi rauhanturvaajaksi.” Alho esittää hyviä kysymyksiä, joihin on helppo yhtyä.
Mielenosoituksessa kannettiin (itsekin kannoin apumiehenä yhtä jonkin aikaa) banderolleja ”Sopimalla – ei sotimalla”, ”Maailma ilman ydinaseita” ja ”Ydinaseet pois koko maailmasta”. Banderollien tekijöinä ja kantajina olivat Naiset mustissa -rauhanryhmän naiset.
Eläkeläistoimintaa harrastin puolestaan maanantaina 30.3. kun osallistuin ensimmäistä kertaa Pihlajamäen–Pihlajiston eläkeläisten tilaisuuteen, joka oli kevätkokous. Liityin yhdistykseen kolme vuotta sitten. Kokouksessa käsiteltiin lähinnä sääntömääräiset asiat kuten edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja alkaneen vuoden toimintasuunnitelma. Suunnitelman mukaan järjestetään mm. musiikki- (esim. karaoke) ja liikuntatilaisuuksia ja eri aiheisia alustustilaisuuksia.
Käytin itse yhden puheenvuoron, jossa aluksi ensiummäistä kertaa kokouksessa esittelin itseni ja sitten kerroin toimivani Kävelypässit-nimisessä kävelyä harrastavien eläkeläisäijien ryhmässä. Kävi ilmi, että läsnä oli ihmisiä, jotka tiesivät ryhmän. Olin tavannut heidät erään kävelyprojektimme alkumatkalla ja Eläkeläiset ry:n Kalajoen kesätapahtumassa muutama vuosi sitten.
Lyhyessä puheenvuorossani esittelin hieman Kävelypässien toimintaa ja totesin, että pässit olisivat valmiita tulemaan esittelemään laajemminkin toimintaamme ja tekemään ikäihmisille tarkoitettuja tasapainotestejä (IKINÄ-testi). Sovimmekin sitten alustavasti, että mainitunlainen tilaisuus järjestettäisiin ensi syksynä. Tarkemmasta ajankohdasta sovimme myöhemmin. Hieno juttu!
Vaikka välillä maailman meno masentaa ja suorastaan v-ttaa, niin huomaan, että kyllä maailmassa on sentään vielä hyviksiä. Eri alojen aktivisteja.
Kävelypässit on eläkeläismiesten ryhmä, joka levittää liikunnan ilosanomaa. Tällä blogisivullaan Kävelypässit kirjoittavat ajankohtaisista kuulumisistaan.


Hyvää pääsiäistä pässeille, ne on sitten lampaanviulujen vaaran päivät! Pitäkää viulut itsellä ja kunnossa!
Olin myös mukana mielenosoituksessa ja toivoisin, että kaikki ja meitähän on paljon, uskaltaisivat rohkeasti liittyä mukaan vastustamaan ydinaseita, militarisoitumista, vihapuheiden, aseiden ja sotatoimien täyttämää Suomea. Rauhantyöhön on monia mahdollisuuksia, jokainen voi tehdä jotain. On järjestöjä ja yhteisöjä, esim. Rauhan Isoäidit, johon voi kuka tahansa liittyä.