Kävelypässien blogi: Kirkkoja ja murhapaikkoja
JORMA PIKKARAINEN
Kolmisen viikkoa sitten kävelin aikuisen poikani Tuomaksen kanssa Helsingin keskustan tuntumassa noin 17 km pitkän rupeaman. Käytimme oppaanamme Pauli Jokisen kirjoittamaa Sunnuntaikävelyllä Helsingissä. 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä. Valitsimme kirjasta reitit: Etelä-Helsingin kirkot ja Murhapaikkoja.
Lähdimme liikkeelle Hakaniemestä ja ensimmäinen kohteemme oli Saksalainen kirkko (Unioninkatu 1.), joka rakennettiin vuonna 1864. Hyvin lähellä Tähtitorninkadulla oli seuraava kohde, minulle uusi ”tuttavuus” Lähetyskirkko (1900), eikä kovin kaukana ollut myöskään Pyhä Henrikin katedraali, vuonna 1850-luvulla rakennettu katolinen kirkko, jossa olen tullut käyneeksi aiemmin 2–3 kertaa.
Ensimmäinen murhapaikkamme oli Kapteeninkadun ja Tehtaankadun risteys, jossa tanskalainen rikollinen ampui kaksi poliisia vuonna 1997.


Kirkkojahtimme seuraava oli Mikael Agricolan kirkko (Tehtaankatu 23) 1935, jonka tornissa oli vielä viime sotien aikana 30-metrinen piikki, joka oli tarvittaessa mahdollista laskea kirkon sisään. Näin tehtäessä kirkko ei ollut selkeä maali Neuvostoliiton pommikoneille. Korkeavuorenkatu 12:ssa ”löytyi” Johanneksenkirkko, 1819, jossa olemme käyneet mm. konserteissa. Johanneksen kirkon pihalla hieman evästelimme.
Vuonna 1929 rakennetusta Metodistikirkosta Punavuorenkatu 2:ssa saimme tietoa aiemmin kesällä osallistuttuamme WalkHelsingin järjestämään kävelyyn.
Retkemme seuraavat, kirkkokohteita murheellisemmat paikat, olivat Albertinkatu 36:n ampumaratasurmat (1999) ja Bulevardi 12:n Eliel Soisalon-Soinisen murha (1905). Jälkimmäinen murha oli kytköksissä edellisen vuoden (1904) Bobrikovin murhaan, joka tapahtui Valtioneuvoston linnassa.
Edellä mainittujen murhapaikkojen jälkeen palasimme jälleen kirkkotielle. Alkuun tsekkasimme vuonna 1826 rakennetun Vanhan kirkon, jonka sisätilohin emme menneet ja sitten tulimme Juutalaisen synagogan (1906) edustalle, jonka sisätilohin puolestaan olisimme toivoneet pääsevämme, mutta vierailusta olisi pitänyt sopia etukäteen. Tätä emme olleet huomioineet, mutta ehkä joskus tulemme siellä vierailemaan.
Temppeliaukion kirkon (1969) jälkeen tutustuimme ulkoa päin Olaus Petrin kirkkoon (1932), Kristuskyrkaniin (1928) ja Töölön kirkkoon (1930). Olaus Petrin kirkon etupihalla panimme jälleen vähän murua rinnan alle.
Viimeiset murhapaikat olivat ministeri Ritavuoren murha (1922) Nervanderinkatu 11:n edustalla ja itsenäiseksi vuonna 1918 julistautuneen Viron varapääminsterin Juri Vilmsin teloitus (kuva). Ritavuori asui em. Nervaderinkadun talossa, jossa asuivat myös J.K. Paasikivi ja ministeri (mm. pääministerinä kahdesti) Lauri Ingman.
Juri Vilmsin teloittivat nykyisen oopperatalon lähellä Suomessa valkoisia tukemassa olleet saksalaiset. Saksa oli silloin miehittänyt myös Viron. Vilms pakeni saksalaisia Suomeen, mutta joutui ojasta allikkoon. Vilms haudattiin ensin punaisten joukkohautaan, mutta siirrettiin myöhemmin Viroon. Vilmsin muistolaattaan on kirjoitettu häveliäästi, että hän olisi kaatunut, mistä saa käsityksen, että hän olisi osallistunut taisteluun. Oikeampi termi on siis teloitettu.

Teimme Tuomaksen kanssa mielestämme hienon nelituntisen kävelyretken Helsingin historiaan. Pauli Jokisen opasta tulemme käyttämään myös jatkossa. HelsinkiWalkin kävelyretkiä kannattaa myös käyttää hyväksi.


Kiva juttu!