Lehtimies,joka muuttui vakoilukirjailijaksi

Jukka Parkkari aloitti tietokirjan tiedustelusta – ja tuloksena oli monituhatsivuinen romaanisarja.

Teksti: VELI-PEKKA LEPPÄNEN

Kun on työkseen kirjoittanut yli neljäkymmentä vuotta, voi ilmetä vieroitusoireita. Näin kävi lehtimies Jukka Parkkarille (s. 1945), joka jäi vuonna 2008 eläkkeelle Kansan Uutisten toimituspäällikkönä. Eikä hän täysin eläkeläiseksi heittäytynytkään.

–Täytyy myöntää että kirjoittaminen jäi päälle, ja päällä on pysynyt, Parkkari sanoo.

–Aloin avustaa Suomen Kuvalehteä kolumnein ja kirja-arvioin, ja samaan aikaan sain kutkuttavan tarjouksen.

Tarjouksen teki kustantaja, joka toivoi Parkkarilta tietoteosta vakoilun maailmasta. Tiedusteluasioita tunteva Parkkari oli pitkään kuulunut Pääesikunnan kriisiajan tiedotusryhmään, jossa istuu upseereita, tutkijoita ja toimittajia. Parkkarin kontaktit ja tietolähteet ovat kattavia, ja hän toteaa puhuneensa yhteensä satojen tiedustelua tuntevien kanssa.

–Tietokirja-aikeeni vaihtui pian vakoiluromaaniksi. Sellainen irtosi minulta luontevammin ja tein heti perään toisen. Näitä romaaneja on nyt monta, syksyllä tulee sarjan kahdeskymmenes nide.

ENSIROMAANI Suoraan hevosen suusta ilmestyi vuonna 2010. Kirjoissa toiminnan moottorina on Pääesikunnan tutkintaosasto, ”Lerppahatut”, tehtävänään torjua sotilasvakoilua Suomessa. Romaanit asettuvat kylmän sodan ja Neuvostoliiton jälkeiseen aikaan, viimeisin osa Hunaja-ansa vuoteen 2008.

Lerppahattujen päävastustajana on mahtava GRU, Venäjän sotilastiedustelu ulkomailla. Suppeilla resursseillaan Lerppahatut torjuu GRU:n solutusta ja operaatioita Suomessa, mihin apua ja informaatiotukea heruu toisinaan läntisiltä ”ystäväpalveluilta”.

OVATKO ROMAANIEN villit tapaukset totta? –Voisivat kyllä sitä olla, vaikken tositapauksia jäljennäkään. Toiminnan taso ja muoto ovat todenmukaisia, Parkkari muotoilee.

Entä teosten ihmisgalleria, vastatiedustelun virkahenkilöt? –Sama juttu, tarkalleen he ovat fiktiivisiä hahmoja mutta eivät vailla todellisia vastineita. Oikeita tekijänimiä en tietenkään voi kirjoihin viedä.

Parkkari huomauttaa, että palaute kuvaamiltaan vastavakoilijoilta on ollut pelkästään myönteistä – ilman huomautuksia epäuskottavuudesta. Ylipäätään lukijakunta on kommentoinut teoksia positiivisesti.

UUDEN KIRJAN Parkkari aloittaa aina sattumanvaraisesti. Ennen alkulausetta hänellä ei ole millintarkkaa suunnitelmaa kirjan kulusta vaan suunnat löytyvät ja täsmentyvät vasta tekstin edetessä.

–Pidän silti jalat maassa, ilman fantasiointia, ja todenmukaisuuden vaatimus on mielessä. Että näinkin olisi saattanut tapahtua.

Lerppahatut ovat sikäli oivallinen valinta keskipisteeksi, että toisin kuin suojelupoliisi on pääesikunnan vastavakoilu aina ollut varsin vaitelias yksikkö. –Supostahan kehkeytyi ajan oloon oikea avoimien ovien laitos, lerppahatuista ei.

Vakoilun kohteet ja vallitsevat tekniikat muuttuvat. Jos aiemmin agentit vakoilivat enemmänkin henkilöitä ja strategisia kohteita ja teknisesti operoitiin radioaalloilla, nykypäivänä ahkeroidaan kaapeleiden kimpussa.

–Tiedontarve kasvaa ja monipuolistuu kaiken aikaa, ja siksi tiedustelukin lisääntyy.

VAKOILUN SUURIN globaali nousija on Kiina. Parkkarin mukaan Kaukoidän jättiläinen on levittänyt vaikutusvaltaansa kaikkialle maailmaan. Teknisen, sotilaallisen ja poliittisen tiedustelun keinoin Kiina auraa ja tasoittaa tietä menestykselleen.

–Tehokkaassa ekspansiossaan Kiinan ulkomaantiedustelu myös tukeutuu ulkomailla asuviin kiinalaisiin ja heitä osallistetaan pyrkimyksiin. Samalla tavoinhan toimii muun muassa Israel.

Epävarmuuksien ja ristiriitojen maailmassa vakoilu kukoistaa entistä runsaammin, Suomessakin.

Jukka Parkkarilla riittää aihekenttää.

Viehätystä, vaaraa, värväystä

Tänä syksynä Jukka Parkkarilta ilmestyy uusin vakoiluromaani, Pronssisoturi. Ennen sitä on hyvä lukea pohjille aiempia osia mittavasta kirjasarjasta. Romaaneissaan Parkkari tähyilee Suomen armeijan vastatiedustelun työtä useilta ja yllättävämmiltäkin kanteilta. Ajassa liikutaan 1990-luvun puolivälistä yhä lähemmäs nykypäivää.

Parkkarin teoksilla on metkoja nimiä, kuten Suoraan hevosen suusta, Kontrolli parempi, Tähtäimessä Putin tai Käskystä, rouva ylipäällikkö.
Sarjan viimeksi julkaistu osa, järjestyksessä jo 18:s, on keväällä ilmestynyt Hunaja-ansa. Siinä Suomen sotilasvastavakoilu seuraa ja setvii jenkkien CIA:n ja Venäjän sotilastiedustelu GRU:n välistä juontenpunontaa Helsingissä vuonna 2008. Suomalainen alan jengi – pääesikunnan ”Lerppahattuina” tunnettu osasto – on mukana pikemmin proaktiivisena ennakoivana voimana kuin itse aktiivisesti vakoilevana. Ja sitähän vastavakoilu on, varautumista, ennaltaehkäisyä.

Lerppahatuissa häärää kantajengi, keulana Eversti ja lähiapunaan Sektorinjohtaja, Sirkka ja kenttämiehet Täystuho-Tirkkonen ja Kaappi-Koljonen. Kolme ensimmäistä ovat hillitympiä tapauksia kuin operatiivinen tehokaksikko. Ja sivuhenkilöitä riittää niin ikään.

Hunaja-ansan tilanteet kiertyvät siihen, että niin Venäjän kuin USA:n Helsingin-lähetystön tiedusteluasemalle on ilmaantunut tavallista korkeampi, salamyhkäinen tyyppi. He tietävät toistensa saapumisesta, ja samalla tietysti Lerppahatut terästäytyvät.

Mitä nyt on viritteillä vai onkohan lopulta mitään?

Jos Parkkari kuvioikin pitkähkösti, pysyvät vastapuolien motiivit hämärän peitossa. GRU:n erikoismies Rublevin jonkin sortin värväystä pohjustetaan, CIA palkkaa huipputasoisen houkutuslinnun ja muuta teknistä avustajakuntaa. Suomalaiset seuraavat touhua silmä kovana.

Omine kokemuksineen Parkkari tuo tarinaan näköisensä kaverin, kuten on tehnyt sarjan aiemmissakin osissa. Venäläisten päätoimittajalle tarjoamat päivälliset kuurupiilokeskusteluineen ovat viihdyttäviä mutta tosipohjaisia. Sananvaihdoissa on kelpo informaatiota.

Maailmanpoliittista panosta vilahtaa taustalla: Venäjän elokuussa 2008 lietsoma konflikti Georgiassa on käynnistyvän trendin ensioireita.

”Uusi aikakausi on alkanut Venäjän historiassa. Venäjä nousee jälleen kerran alennustilasta ja ottaa paikkansa toisena maailman suurvalloista. Sekasorron ja päättämättömyyden aika on ohi”, Rublev uhoaa lähetystön GRU-miehille. ”Muutamassa vuodessa armeijamme modernisoidaan täydellisesti.”

Ekspansiohalun noteeraa myös Eversti ryhmänsä kanssa.

Metsähuvilassa Kauniaisissa on loppurutistus. Hunaja-ansa tosin laukeaa hieman heppoisesti, jopa irvokkain sävyin. Agenttivärväys lopahtaa, ja pääesikunnan tutkintaosasto sulkee keissin totutusti Kellarikrouvin hämyssä.

Jukka Parkkarin romaaneissa on mainiota, että nokkelan viihteen siivellä voimme omaksua myös realistista tietoa ja näkemystä vakoilun kentältä.

Jatkakaa, Lerppahatut!

VELI-PEKKA LEPPÄNEN