Nyt kerätään jälleen roskat kävellen talteen
Roskat talteen -kävelykampanja on startannut taas syyskuussa ja kannustaa Eläkeläiset ry:n paikallisyhdistyksiä ulkoilemaan yhdessä. Mukavan kimppakävelyn lomassa voi samalla kerätä polkujen varrelta tai maastosta roskia.
Kampanja pyörii jo neljättä vuotta ja on osaa Maailman siivouspäivää, jota vietetään 20.9. Eläkeläiset ry:ssä kampanjaa voi toteuttaa pitkin syyskuuta tai kertaulkoiluna. Siivouskävelyn järjestämisessä on hyvä tehdä yhteistyötä oman kunnan kanssa, josta voi saada siivousvälineitä tai apua roskien poiskuljettamiseen. Siivottava paikka voi olla esimerkiksi viheralue, ulkoilurata, ranta tai lähikadut.
Ilmoittakaa keräystuloksenne Evalle!
Keräämme tietoja kampanjaan osallistuneista yhdistyksistä myös tänä vuonna. Lähetä tiedot, mikä yhdistys osallistui, montako ulkoilijaa oli mukana ryhmässä ja montako roskapussia (kaupan muovikasseja tai mustia roskasäkkejä) saitte kasaan. Tiedot voi ilmoittaa Eva Rönkölle, eva.ronkko@elakelaiset.fi
Parhaiten suoriutuneille tarjoamme kiitokseksi liikuntakoulutusta tai yhdistykselle sopivaa liikuntatilaisuutta!



Vastaa