Iltapäivän auringossa -blogi: Terapiaa kaiken ikää

RAIJA WESTERGÅRD

Luin äskettäin mielenkiintoisen artikkelin eräästä terapiamuodosta, jota olen itsekin tarvinnut lähes koko ikäni. Kirjoittaja, kirjailija Saila-Mari Kohtala kysyy Kotona-lehdessä 16.8., että olisiko tässä jopa uusi hyvinvointitrendi? No miksipä ei?

Kohtala kirjoittaa  raijausterapiasta, mutta itse puhun aina mööbeliseerauksesta, joka siis tarkoittaa samaa: huonekalujen ja lähes kaiken irtaimen siirtelemistä paikasta toiseen mielialojen, vuodenaikojen, minkä tahansa syyn perusteella. Iän ja kremppojen lisääntyessä varsinkin raskaiden mööbelien siirtäminen on jäänyt omalta osaltani jo vähemmälle, mutta aina jotain siirreltävää löytyy.

Kuten Kohtalakin kirjoittaa, mööbeliseeraus on tehtävä mielellään yksin. Silloin työ on erityisen terapeuttista ja voimaannuttavaa. Ja lopputulosta (vaikka väliaikaistakin) on ihailtava niinikään yksin, ainakin hetken. Ja todella terapeuttista vasta onkin se, kun pyytää ihmisiä, vaikka vain omaa perhettään katsomaan ja arvioimaan näkymiä.  Kehuja on mukava kuunnella, mutta oikeasti he varmasti tietävät, että jonkin ajan kuluttua rakennuksessa/huoneessa moni asia on taas erilainen, mutta mitäpä siitä?

Viimeisin mööbeliterapiani on keskittynyt lähinnä yli 200-vuotta vanhaan synnyinkotiini, ja joka terapia on jo jatkunut vuosia ja varmaan jatkuu vuosia myös eteenpäin. Juuri kiireettömyys tekee tämän kohteen terapiasta merkityksellisen. Aina on aikaa istahtaa ikivanhoihin keinutuoleihin fundeeraamaan ”kaiken katoavaisuutta” tai seuraavan möbelin siirtoa ja kuuntelemaan hiljaisuutta sekä aistia vanhan rakennuksen erityinen tunnelma. Siinä tunnelmassa on ripaus menneiden sukupolvien ajattomuutta ja rauhaa, mielenrauhaa, joka lienee juuri terapian tarkoituskin.

Olen toki tykännyt kaiken ikääni siirrellä ja sisustaa, ja jos lopputulos miellyttää itseäni, kaikki on hyvin. Makuja on tietysti monia myös sisustamisen suhteen ja joskus on tullut yhteentörmäyksiä. Taas palaan työmenneisyyteeni sen verran, että jotain yritin joskus yövuoroissa sisustaa oman makuni mukaan, kunnes aamuvuoroon tuli Aino (nimi muutettu) ja sanoi ykskantaan: ”Kuka täällä on sekoittanut kaikki paikat.” Ja kun palasin vapaiden jälkeen työpaikalle, kaikki oli siirretty takaisin entisille paikoilleen. Tämä tästä.

Elokuu on jo siinä kohtaa, että pihlajanmarjat helottavat ja omenapuissa alkaa olla painoa. Mutta vielä ei ole syksy, ainakaan minun mielestäni. Syksy on silloin, kun alkaa sateet ja loska lentää. Mutta vielä ei ole se aika. Siispä ulos ja aurinkoon!